Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 12.4.2019

Aineisto palstanpitäjille 12.4.2019

Aineisto päätoimittajalle 19.4.2019

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Dada Do's, Sari Salmi & Ville Meronen

(nyk. kennelin omistaa Sari Salmi yksin)
Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/2003


© Sari Salmi ja Ville Meronen

dadados1.jpgKuvassa: Sari Salmelle myönnettiin vuonna 2002 Vuolasvirta-palkinto kääpiöpinsereiden kasvatustyöstä. Palkinto luovutettiin joulukuussa Voittaja-näyttelyn yhteydessä. Ville Meronen Kausalan näyttelyssä keväällä 1998. Tuomarina näyttelyssä toimi Elisa Wartiainen-Jyrkkämäki.


Kertokaa hieman itsestänne

Sari: Ihan aluksi on pakko ottaa esille eräs tarkeä seikka. Olemme Ville Merosen kanssa serkukset. Itse olen syntyperäinen kuusankoskelainen, asun Niskalassa avomieheni Matin ja 11-vuotiaan tyttäreni Iida-Marian kanssa omakotitalossa. Olen ammatiltani ruokamestari ja työskentelen S-market Kouvolassa leipäosaston hoitajana. Ikää minulla on 35v.

Ville: Olen kuusankoskelainen 26-vuotias osa-aikainen koiran omistaja… johtuen tämänhetkisestä työmäärästä, eikä koirien pito ole oikein mahdollista kotona.

Mikä on kennelnimenne ja mistä se tulee?

Kennelnimemme on kolmas vaihtoehto anotuista nimistä ja keksitty pakolliseksi vaihtoehdoksi aika nopeasti eikä se tarkoita mitään. Tietysti DA kirjaimet liittyvät dalmatiankoiriin, joilla Sari aloitti kasvatustyönsä vuonna 1985.

Miten ja milloin aloititte koiraharrastuksen? Miten tulitte valinneeksi kääpiöpinserin?

Sari: Ensimmäisen koirani sain 6-vuotislahjaksi, se oli isäni kasvattama keskikokoinen musta villakoira Titta-Carita. Sen ollessa 10 perheeseemme tuli 1983 dalmatiankoiranarttu SF Mva Finan Paternina, sillä siinä vaiheessa turkin hoito tuntui työläältä murrosikäisestä tytöstä. Ninjan kanssa sitten aloitin näyttelyharrastuksen sekä kasvatin ensimmäisen pentueeni v. 1985. Dalmatiakoiria minulle tuli sitten lisää, 1988 Fin mva Caesands Lovely Landlord ja vuonna 1990 Englannista Fin mva Telbar Liquorice from Elaridge, joka viimeisimpänä tästä porukasta nukkui pois äkillisesti tammikuussa 2002. Ninjan poismenon jälkeen 1999 perheemme koiraluku lisääntyi myös dobermannarttu A'dreams Nikitalla, jonka kanssa harrastetaan hakua.

Sari ja Ville: Kääpiöpinserit ovatkin sitten toinen tarina, osittain päällekkäinen näiden vuosien kanssa. Olimme 1991 kesällä Haukkulaaksossa kesäleirillä Villen, silloin16, kanssa. Ammunetin Marja oli samalla leirillä ihanan kääpiöpinserin Jakias Sebtember Rosen kanssa. Koiralla on kyllä titteleitä, mutta ne ovat näin vuosien saatossa unohtuneet, vaikutelma vain syöpyi mieleen lähtemättömästi. Ihastuimme molemmat totaalisesti pieneen, rohkeaan koiraan, joka riehui antaumuksella isojen koirakaveriensa kanssa eikä jäänyt jalkoihin.

Saman syksynä yövyimme Messarin näyttelyn aikaan Marjan ja hänen äitinsä kotona vieraina ja olimme myytyjä!

Jo samassa näyttelyssä kyselimme rodun kasvattajia ja kaikki neuvoivat yhteen suuntaan - kennel Of Leijliden, Porvoo, Sannainen.

Sitten alkoi hirmuinen odotus. Itse asiassa koira oli jo varattu, ennen kuin lupa Villen vanhemmilta oli hankintaan saatu. Pehmitys tuotti tulosta, ja Fin mva Of Leijliden Phatrice, kotoisammin Maiju, tuli Villelle 1991. Kutsumanimen sai päättää Villen äiti Anna-Maija, koska koira tuli etukäteen rippilahjaksi.

Ville: Ensimmäinen koirani oli sekarotuinen Welshin gorgin ja pystykorvan sekoitus, jonka sain ollessani 10-vuotias.Matkan varrella minulla on ollut myös dobermanni, jonka jouduin luovuttamaan pois lääkärin vedotessa helpoimpaan, eli koira allergiaan jatkuvien flunssieni takia. Lopun te jo tiedättekin edellisestä.

Millainen oli ensimmäinen kääpiöpinserisi ja mikä sai sinut kiinnostumaan kasvatustyöstä?

Sari: Varsinaisesti meidän perheen ensimmäinen kääpiöpinseri oli ensimmäinen oma kasvatti. Maiju sai pennut 1993, hiihtoloma loppui, ja toinen pentu oli jo maailmalla. Jäisikö pieni yksin äitinsä kanssa koko päiväksi? No, historiaahan tämä on, lupasin ottaa pennun meille, koska olin hoitovapaalla Iida-Marian synnyttyä. Yhden viikonlopun pentu ehti olla, ja kun maanantaina oli ollut tarkoitus laittaa lehteen myynti-ilmoitus, se jäi tekemättä. Eli Dada Do's Abenteurerin (Pikkis) oli tullut jäädäkseen kolmen dalmatialaisen kaveriksi.

Siinä vaiheessa olin jo kasvattanut kaksi dalmispentuetta, ja luonnollista oli jatkaa, kun Maiju osoittautui loistavaksi periyttäjäksi.

Tähänastinen kasvatustyönne lyhyesti ja tulevaisuuden tavoitteet

Ensimmäinen pentueemme kääpiöpinsereillä oli yksin Sarin nimissä, siksi että Ville oli vielä alle 18 eikä voinut saada kennelnimeä. Toinen pentueemme syntyikin sopivasti 5.11.1995 Villen 18-vuotispäivänä ja siksi jatkoimme Dada Do's kennelnimellä anoen sen yhteiseksi. Nyt tätä kirjoitettaessa odotamme 14. pentuettamme syntyväksi . Paljon on väliin mahtunut mukavia hetkiä, antoisinta ovat kaikki upeat ihmiset, joita olemme tavanneet ja joista on tullut ystäviä.

Meriittejä on tullut ihan mukavasti. Tärkeintä on kuitenkin se, että perheet ovat olleet tyytyväisiä terveisiin ja hyväluonteisiin kasvatteihimme. Paras kiitos on tietysti se, että uutta koiraa suunnitelleet jo kasvattajiemme omistajat soittavat ja kysyvät pentua meiltä.

Vähänlaisesti meillä pentuja on viime vuosina ollut, edellinen ruskea pentue oli kotona 2000 keväällä, 2001 black&tan-pentue ja viime syksynä Ari Mäkelän hoivissa L-pentueemme.

Meillä koirat saavat elää rauhaisan vanhuuden, niinpä kotona on tällä hetkellä pian 12-vuotias Maiju, 10-vuotias Pikkis sekä sitten kolme nuorempaa narttua, joista kuitenkin enää vain nuorin, Dada Do's High Explosive, on jalostuskäytössä. Olemme rajoittaneet narttujen pennutuksen kahteen pentueeseen, jollei jotain aivan erikoista ole ollut. Silloin ne ovat jo antaneet perimänsä ja geeninsä eteenpäin ja niiden jälkeläiset ovat itse käytettävissä.

Tulevaisuudelta on nyt hieman vaikea sanoa mitään, ajatuksissa on katsoa vähän mualimaa laajemmalti. Tällä hetkellä kaikki koirat ovat Sarin luona Villen työmäärän takia, ja jossain se raja aina kulkee. Aikaahan meillä toivottavasti on eikä kiire mihinkään.

Meillä on ollut tietynlainen ihannekääpiöpinseri silmissä aina, kun olemme pentuetta suunnitelleet. Oma linja on tietysti tarkoitus säilyttää ja jatkaa sitä mahdollisimman vahvana. Of Leijliden -kennelin vanhat saksalaiset suvut ovat pohjana lähes koko kasvatuskirjossamme. Niiden terve, voimakas rakenne ja puhtaat linjat ovat mielestämme hyvä pohja kasvatustyölle.

Millainen on ihanne-kääpiöpinserisi?

Sari: Tietysti Jakias September Rose herätti ihastuksen rotuun, mutta upeimpia koskaan näkemistäni kääpiöpinsereistä on ehdottomasti Multi Ch Of Leijliden Pilot. Sen voima, ryhdikkyys ja upea väri saivat henkeni suorastaan salpautumaan.

Ihanteena pidän tervettä, terveesti liikkuvaa ja voimakkaan vaikutelman antavaa kääpiöpinseriä. Heikot tikkujalkaiset "kääpiö"koirat ovat minulle kauhistus. Luonne on myös tärkeä, mielestäni maailmoja syleilevä kääpiöpinseri ei ole rodunomainen, sen verran palveluskoiraa lähellä sen luonne on. Toki hermorakenne ja luoksepäästävyys ovat ensiarvoisen tärkeitä nykyisessä yhteiskunnassa, kun kaikki asuvat lähekkäin ja perheet liikkuvat paljon.

Ville: Luonteeltaan ja rakenteeltaan terve, voimakas "arvokkaasti" käyttäytyvä kääpiöpinseri. Voimakkuus on mielestäni yksi tärkeimmistä ulkomuodollisista tekijöistä hyvää ravaavaa liikkumista unohtamatta. Pää ja ylälinja tekevät kääpiöpinseristä suuren koiran ns. kääpiökoirien joukossa.

Tärkeimmät saavutuksenne koirienne kanssa?

Emme ole koskaan harrastaneet hirmuista näyttelyissä juoksua, muotovalion arvoinen koira on osoittanut jalostusarvonsa. Olemme käyttäneet monessa pentueessamme uroksia, joilla ei ole ollut "tittelin titteliä" vielä silloin, kyllä oma silmä on tärkein väline. Joka tapauksessa pelkät näyttelytittelit eivät ole tae koiran jalostusarvosta. Mahtavaa on se, että kasvattiemme omistajat ovat sitten meitä paremmin jaksaneet kilpailla niin näyttely- kuin vaikkapa agilitypuolella.

Parhaiten menestynyt kasvattimme on Kans & Fin & S & DK ch Kbhv-98 Dada Do's Crown Jewel. Ville valitsi sen pentulaatikosta kuuden päivän ikäisenä sijoituskoiraksi. Vaikka asiasta väännettiin kättä pitkään, se sai enteellisen nimensä ja osoittautui paitsi nopsajalkaiseksi agilitykoiraksi myös hyväksi periyttäjäksi. Tärkein saavutus on silti tyytyväinen kasvatin omistaja.

Suomen Kennelliitto myönsi kennelillemme vuonna 2002 Vuolasvirta-palkinnon. Siihen nähden, miten vähän meillä on pentueita ollut, olimme kunnianosoituksesta kiitollisia ja koemme sen kannustimeksi jatkaa valitsemallamme tavalla. Nimellisesti palkinto myönnettiin Sarille, johtuen aikaisemmin mainitusta ikäseikasta. Ville ei ollut vielä täyttänyt 18:aa, kun ensimmäinen pentue rekisteröitiin. Koemme ehdottomasti rikkautena sen, että meitä on kaksi päättämässä asioista.

Koiran kasvatuksen ilot ja surut

Iloa näihin vuosiin mahtuu paljon enemmän kuin tekstiä tähän koko lehteen. Surua aina kun pennut lähtevät, (Sari itkee, Villen huomautus). Ei, oikeasti ei koirankasvatus poikkea normaalista ihmiselämästä. Takaiskuja tulee silloin tällöin, niistä on opittava ja taas katsottava eteenpäin. Iloa tulee pentujen kanssa peuhaamisesta, ensimmäisistä haparoivista askelista ja haukun yrityksistä. Samoin aikuinen kasvattimme on ilo silmälle katsoessaan omistajaansa innostuneena ja rakastaen.

Miten evästäisitte aloittelevaa kasvattajaa?

Kannattaa miettiä, minkä tyyppistä kääpiöpinseriä itse arvostaa. Oma mielipide on kaikista tärkein, rotumääritelmä sanelee tietysti sen, mitä kilpakentillä arvostetaan. Ensimmäinen pentue on usein se kaikkein tärkein pohja. Tavallaan eka pentue on myös helpoin, sillä mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää. Rodun jalostustoimikunta antaa mielellään neuvoja, samoin kasvattaja usein toivoo yhteydenottoa pentuetta suunnittelevalta. Kokemus ja tieto ovat äärimmäisen tärkeitä. Kannattaa katsella rauhassa uroksia valitessaan nartulleen sulhoa, ensimmäinen vaihtoehto ei aina ole paras. Kiire on tässä asiassa pahasta.

Mitä haluaisitte vielä sanoa lukijoille?

Kääpiöpinseri on ihana, iloinen ja toimelias rotu. Sen kanssa voi harrastaa kaikenlaista, tai sitten nautiskella ihan kotoisista asioista. Kevättä kohti mennään kovalla vauhdilla ja päivät lämpenevät. Silloin on mukava lähteä ulos ja nauttia auringosta yhdessä. Aikaa, yhteistä aikaa koirat meiltä haluavat ja toivottavasti myös saavat.

Tässä yhteydessä on hyvä kiittää Doris Leijonqvistiä siitä korvaamattomasta avusta ja tuesta, mitä alkuvuosina häneltä saimme. Ilman sitä olisi moni mutka matkassa ollut kovin kurvikas. Samoin kaikki kasvattiemme omistajat; he ovat voimavara, josta on hyvä ammentaa myös tulevina vuosina.

Kennel Dada Do's
Sari Salmi
Kannistontie 3, 45700 Kuusankoski
puh. 0400 785 548
kotisivu