Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 12.4.2019

Aineisto palstanpitäjille 12.4.2019

Aineisto päätoimittajalle 19.4.2019

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Brihåli, Brita Tillman

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/1996


Jo lapsuuteni kodissa oli aina koira, kylläkin monirotuisia pystykorvaa muistuttavia, lukuun ottamatta saksanpaimenkoiraa, jonka isäni lomalla ollesaan toi sodasta manttelin taskussa pienenä karvapallona. Edesmennyt mieheni oli myös hyvin koirarakas ja hänenkin kotonaan oli aina koira. Kun avioiduttuamme emme saaneet lapsia, tuli meidän perheen vauvaksi black & tan mäyräkoirauros Börjebergs Tom, joka suureksi suruksemme sai tyypillisen mäyräkoirahalvauksen ja sen seurauksena niin ankaran keuhkopussintulehduksen, että menehtyi siihen. Tämä tapahtui jouluaatoksi, joten joulumme oli surkea. Joulupäivänä emme enää kestäneet vallitsevaa tyhjyyttä, vaan lähdimme Munkin kenneliin hakemaan p&s kääpiösnautseriurosta Munkin Yxi. Kasvattaja Sirkka Henriksson-Pasanen (silloinen Kauhanen) innosti meitä näyttelyihin, tosin Yxin menestys oli luokkaa nolla-sertifikaatti, ROP. Yhteistyömme ja ystävyytemme kyseisen kasvattajan kanssa jatkui hankkimalla häneltä ostajalta palautuneen punaisen keskipinseriuroksen Kans & Sf Mva Munkin Fangion.

Sitten ystävättäreni oli hankkimassa kääpiöpinseriä Ruotsista Kyrkdalens kennelistä. Ruotsinkielentaidottomana hän pyysi apua sen hankkimiseen, koska olimme tuttuja ko. kennelin kasvattajan kanssa keskipinserimme astutusten kautta. Näin tutustuimme rotuun lähemmin ja havaittuamme sen soveltuvan olosuhteisiimme hankimme Kyrkdalens kennelistä ruskean uroksen Sf Mva Kyrkdalens Don Juan keskipinserimme seuraksi sen jäätyä yksin. Myöhemmin, kun kiinnostuksemme kasvatustyöhön heräsi, hankimme black&tan nartun Sf Mva Kyrkdalens Lola. Ajan oloon tämä osoittautui mainioksi yhdistelmäksi, josta polveutuneet jälkeläiset ovat antaneet kasvattajatyön suurimman tunnustuksen Vuolasvirta-palkinnon sadasta valitusta pisteestä 97.

Kennelnimi minulla on ollut vuodesta 1978 lähtien, mikä oli Peggy Waseniuksen ehdotus hänen ollessaan majoitettuna luoksemme kasvattajakurssin yhteydessä. etunimiemme ensimmäiset tavut Bri ja Hå sekä silloisen sukunimeni kaksi ensimmäistä kirjainta Li ovat nimen pohjana.

Koirakantani on tällä hetkellä seitsemän: kolme urosta, joista yksi black&tan muiden ollessa ruskeita sekä neljä narttua, joista yksi b&t ja muut ruskeita. Kaikki ovat yhtä narttua lukuun ottamatta omia kasvatteja useassa polvessa. Uroksilla on oma huone kennelrakennuksessa, jossa kullakin on oma "sviittinsä". Nartut asustavat sisätiloissa askarteluhuoneessa. Ruokintana käytän laadukasta koiranrehua, vettä ja välipaloina koirankeksejä.

Haluan pentujeni ostajien olevan eläinrakkaita, tasapainoisia ihmisiä, jotka eivät liiemmälti käytä alkoholia ja jotka voivat antaa koiralle hyvän ja tasapainoisen, virikkeisen elämänlaadun. Joskin pentujen kysyntä on laantunut melkoisesti verrattuna aikaisempiin vuosiin: ostajia oli enemmän eikä tarvinnut ajatellakaan myyvänsä osamaksulla. Pennun hankinnassa tulee kiinnittää huomiota pennun terverakenteisuuteen, turkin kiiltävyyteen, luonteeseen ja ulkoisiin olosuhteisiin, joten pentu tulee hankkia mieluiten rehelliseltä vastuuntuntoiselta asiansa osaavalta kasvattajalta.

Jalostusohjelmassani pitäydyn ns. vanhaan Kyrkdalens kennelin linjaan siinä määrin kun sitä on vielä järkevästi käytettävissä, koska se tuntuu valitettavasti olevan ns. katoava luonnonvara. Haluan vankkaa siitoskykyistä tervettä kantaa. Niin siitosnartun kuin uroksenkin tulee olla terveitä, vankkaluustoisia, elinkelpoisia, hyväluonteisia ja sopusuhtaisia yksilöitä jatkaakseen sukuaan. Ongelmana tosin on joko liiallinen heiveröisyys koon pienetessä tai toisaalta koiran ollessa vankka ja komeapäinen ongelmaksi tulee usein liiallinen koko. Nähtäväksi jää, tulisiko meidän alkaa jalostamaan vinttikoiramaista perää, jolloin takaraajat eivät peitä maata, saadaksemme rotumääritelmän mukaisen hännän asennon, mistä kukaan ei osaa sanoa, kuinka sen oikeaoppisesti tulee olla.

Rodun taso on kehittynyt lukumäärän lisääntyessä, tosin mielestäni aletaan lähestyä pistettä, että rodun räjähdysmäinen kasvu - 40-60 yksilöä näyttelyssä - vie samaan kuin suosikkiroduissa yleensä: yksilöllä kuin yksilöllä teetetään pentuja välittämättä laadusta ja myyntivaikeuksista. Näyttelykehien ympärille on uusien näyttelyasettajien myötä kehittynyt epämiellyttävä piirre: koiraa kannustetaan kehän ulkopuolelta kuin palveluskoirakehissä ikään. Mielestäni koiran tulee pärjätä omilla avuilla ja esittäjän taidoilla ulkopuolisten siihen puuttumatta.

Kasvattajana katson onnistuneeni kohtalaisesti huomioon ottaen Vuolasvirta-palkinnon ja kasvattieni saavuttamat näyttelytulokset: pari kansainvälistä valiota, pohjoismaista voittajaa, vuoden voittajaa, ryhmävoitto messukeskuksessa, ROP:ta, VSP:tä, CACIB:eja, varaCACIB:eja, sertifikaatteja, kutsu ensimmäiseen Champion of Champions ja Veteran of Veterans -kisaan. Pentukuolleisuus on ollut minimaalista pentueiden lukumäärään nähden, merkittäviltä sairauksilta on vältytty ja samat omistajat ovat hankkineet useamman pennun minulta.

Parhaaksi kasvatikseni ylitse muiden nousee Kans & Pohj Mva v-80,83, 85 PMV-80, 81 Brihåli Briljant, jonka jalanjälkiä on osoittautunut seuraava Eeva Kuoppalan omistuksessa oleva Sf Mva Brihåli Betsy. Ko. koiran vanhempien yhdistelmä Sf Mva Brihåli Åkey ja Sf Mva Brihåli Vilma on osoittanut arvonsa jälkeläisillään kuten kantakoirieni yhdistelmä aikaisemmin.

Kasvatustyöni huippuhetkiä ovat edellä mainitut sopusuhtaiset, terverakenteiset kasvattini (suuret koirat pienessä koossa), Vuolasvirta-palkinto sekä ryhmäsijoitukset. Eniten taas on masentanut ja mielipahaa tuottanut rotujärjestön ja sen eräitten jäsenten nurjamielinen suhtautuminen allekirjoittaneeseen, mikä on omiaan karkottamaan hyvän harrastuksen piiristä.

Toivon rotujärjestön toimivan kattojärjestönä, johon sen alaiset eri rodut voivat liittyä jäseninä. Tällöin voidaan toimia aktiivisesti oman rodun parissa ja mukaan uskaltautuu myös yhden kotikoiran omistaja. Tällaisesta ja oivana esimerkkinä edesmenneen Pinserit ry:n toiminta. Niin jalostustoimikunnalle kuin pentuvälittäjälle terveiset: laaja-alaisempaa toimintaa ottaen huomioon kaikki käyttökelpoiset yksilöt ja ketään henkilökohtaisista syistä syrjimättä.

Jos kohta koiraharrastus kysyykin paljon voimavaroja, on sillä myös antinsa ja sisältönsä annettavana, joskin vauhti hidastuu eläkeläisenä ja on jo aika nuorempien astua mukaan aktiiviseen toimintaan ja vanhan siirtyä sivustakatsojaksi ja osallistujaksi.

Uusi kasvattaja, ole rehellinen, asiallinen kasvatustyössäsi ja anna arvoa muidenkin tekemälle työlle rodun eteenpäin viemiseksi vailla kateutta ja ilkeämielisiä juoruilua. Toivoen menestystä rodun kasvatustyössä sen kasvattajille.