Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 1/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 21.12.2018

Aineisto palstanpitäjille 21.12.2018

Aineisto päätoimittajalle 28.12.2018

Lehti ilmestyy vkolla 7.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

A'dreams, Marja-Leena Kurvinen (ent. Vallema, ent. Sjöblom)

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/1997

Olen koko ikäni ollut erittäin eläinrakas, ja ennen kuin sain oman koiran, ulkoilutin ahkerasti naapuriston koiria. Ensimmäisen oman koiran sain vuonna -84 ollessani 16-vuotias. Siitä alkoi koiraharrastukseni. Kävin ahkerasti näyttelyissä, koulutuskentillä, kokeissa. Kävin myös kaikki mahdolliset eteen tulevat kurssit (kehäsihteeri, kasvattaja, agility, toko-ohjaaja...). Ensimmäinen koirani oli dobermanni-narttu, josta tuli kennelimme kantanarttu. Dobermanni on ehdottomasti juuri minun rotuni. Kääpiöpinsereitä olen harrastanut siinä sivussa.

Dobermanneja olen kasvattanut nyt 10 vuotta. Tällä hetkellä kotonani on 25. dobermannipentue. Lukumääräisesti A'dreams-koiria on maailmalla noin 200. Kasvattini ovat menestyneet erinomaisesti niin näyttelyissä, kokeissa kuin luonnetesteissäkin. Viime vuonna kennelimme sai Suomen Dobermannyhdistys ry:ltä kasvattajapalkinnon dobermannin eteen tehdystä työstä.

Harrastan edelleen ahkerasti näyttelyitä ja koirankoulutusta. Olen Suomen Dobermannyhdistys ry:n monivuotinen jalostustoimikunnan jäsen sekä DNY Kymenlaakson alaosaston puheenjohtaja. Vuonna 1993 valmistuin ulkomuototuomariksi dobermanneille. Olen ollut laiska laajentamaan, mutta nyt olen menossa snautseri-pinseri-erikoiskoulutukseen.

Kääpiöpinsereihin ihastuin jo koiraharrastukseni alkuvuosina, mutta minulla oli mahdollisuus hankkia sellainen vasta 1991. Kääpiöpinserissä viehätti tietenkin ulkomuoto ja se, että se on suuri koira pienessä koossa. Lisäksi se on helppo pitää dobermanniin verrattuna.

Koiria meillä on kotona yhteensä 11; dobermanneja 8 ja saksanmetsästysterrierejä 3 (mieheni "hullutus"). Kääpiöpinserini Fin Mva of Leijliden Red-Sheila asuu äitini luona kahden poikansa (A'dreams Emir Exeter & A'dreams Red-Flegon) sekä yhden dobermannin kanssa. Koiramme elävät perheenjäseninä ja syövät laadukasta kuivamuonaa. Sijoituksessa minulla on yksi kääpiöpinserinarttu, A'dreams Red-Alaya.

Kasvattamani kääpiöpinserit ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta löytäneet uudet kodit dobermannharrastajien luota, eli perheistä, jonne olen aiemmin myynyt dobermannin. Yleensä he ovat olleet aktiivisia koiraharrastajia. Tärkeää on mielestäni se, että koira saa elää perheenjäsenenä sekä kääpiöpinserin kohdalla myös, että sitä osataan kohdella koirana, eikä "leluna" vaikka se pieni onkin.

Jos jätän omista kasvateistani itselleni koiran, valitsen sen sekä luonteen että ulkomuodon perusteella. Molemmista kuvittelen jotain ymmärtäväni... Jos ostan koiran muualta, valitsen ensin kasvattajan, mieluiten kokeneen sellaisen, jolta koiran ostan. Sitten tietysti yhdistelmän, josta pennun haluan.

Tavoitteenani on niin kääpiöpinsereissä kuin dobermanneissakin saada aikaan terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisen ulkomuodon omaavia yksilöitä. Myös kääpiöpinsereissä tulisi mielestäni kiinnittää luonteeseen suurempaa huomiota. Aivan liikaa näkee turhan teräviä ja hysteerisiä kääpiöpinsereitä. Kuinka paljon tästä jälkimmäisestä piirteestä sitten menee omistajien piikkiin, kun koirat hemmotellaan piloille, on vaikea sanoa.

Hyvä siitosnarttu on terve ja luonteeltaan avoin ja rauhallinen. Emän merkitys on urosta suurempi, koska se jättää pennuilleen myös käytösmallinsa. Jalostusyksilön tulee tietenkin omata rodunomainen ulkomuoto. Mikään näyttelytähti sen ei kuitenkaan tarvitse olla. Kääpiöpinserinartulle on eduksi myös pieni koko.

Siitosurosta valitessani kiinnitän ensimmäiseksi huomiota koiran ulkomuotoon (nimenomaan kääpiöpinseristä puhuttaessa). Sen jälkeen tutkin taustat, ja mikäli ne miellyttävät, otan yhteyttä uroksen omistajaan. Kääpiöpinserin luonteesta on vaikea saada yhtä selkeää kuvaa kuin esim. dobermannin, koska ei ole mitään rodunomaista luonnetta testaavaa koetta. On luotettava siihen, mitä itse havaitsee ja uroksen omistaja kertoo. Myös koiran sisaruksilla ja vanhemmilla on merkitystä. Dobermannien kohdalla urosvalintani ovat siinä mielessä helpompia, että tunnen taustat tarkkaan. Kääpiöpinsereissä en valitettavasti voi sanoa samaa.

Olen kasvattanut 5 kääpiöpinseripentuetta. Ensimmäinen vuonna -93. Jatkossa tulen kasvattamaan vieläkin harvempaa tahtia, koska en mielestäni ehdi syventyä rotuun riittävästi. Dobermannit vievät aikani. Haaveilen kuitenkin hyvästä mustasta kääpiöpinserinartusta.

Suurimmat ongelmat ulkomuodosta puhuttaessa ovat mielestäni suuri koko, huonot etuosat sekä luisut lantiot. Etenkin lantio on tärkeä, koska luisu lantio pilaa ylälinjan. Ylälinja on minulle erittäin tärkeä, puhutaan sitten dobermannista tai kääpiöpinseristä. Luonnepuolella turha terävyys ja pidättyväisyys ovat mielestäni suurimmat ongelmat.

En ole vielä kasvattanut siinä määrin, että alkaisin arvioida onnistumistani kääpiöpinserikasvattajana. Määrään nähden minulla on kuitenkin useita menestyneitä kasvatteja; FIN MVA A'dreams Ezra Elisha, FIN MVA A'dreams Red-Dragon, FIN & EST MVA, PMV-97 A'dreams Red-Duchess (jolla myös ryhmävoitto!), FIN MVA A'dreams Red-Assasin. Lisäksi SERT-palkitut, toivottavasti tulevat valiot A'dreams Red-Baroness sekä Red-Aischa. Menestynein/paras kasvattini on toistaiseksi Red-Duchess.

Ihannekääpiöpinseriksi voisin nimetä Snautseri-Pinseri -lehdessä 4/96 sivulla 32 olleen Zameret Bet Hamayanin. Kerrassaan upea koira!

Parasta koiraharrastuksessa ovat tietenkin koirat sekä niiden kautta syntyneet ystävyyssuhteet. Pahinta on kateus. Mitä enemmän menestyy, sitä enemmän saa kateutta osakseen. Joskus ihmettelen, miten jotkut menestyneet kasvattajat ovat jaksaneet moista myllytystä vuosikymmeniä. No, toisaalta olen oppinut, että kannattaa sulkea korvansa pahoilta puheilta. Totuus tulee aina kuitenkin ilmi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää; vanha sanonta pätee hyvin koiraharrastuksessakin.


Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2009:

adreams1.jpgMarja-Leena Kurvinen palkittiin viime vuonna arvostetulla Lauri Vuolasvirta palkinnolla ansiokkaasta kääpiöpinseri-kasvatuksesta. Kurvinen on palkittuVuoden kääpiöpinseri-kasvattajana vuosina 2005, 2006 ja 2008. Hän on kasvattanut kääpiöpinsereitä kennelnimellä A'dreams yli viisitoista vuotta ja dobermanneja yli kaksikymmentä vuotta. Kurvinen toimii myös molempien kasvattamiensa rotujen ulkomuototuomarina. Nyt voimme lukea hänen näkemyksiään kääpiöpinserin kasvattamisesta ja siitä, mitä rodulle hänen mielestään nyt kuuluu.

Onnea upeasta ja arvostetusta palkinnosta! Kerro hieman itsestäsi, ja kotona asuvista koiristasi.

Kiitoksia. Itse arvostan ko. palkintoa kovasti, koska siinä on nimenomaan kyse pitkäjänteisestä kasvatuksesta pääosin omilla kasvateilla. Pentueiden on myös oltava tasaisen hyviä, jotta palkintoon yltää. Olen saanut Vuolasvirran myös dobermanni-kasvatuksesta, vuonna 1998.

Asustelen omakotitalossa Sipoon Myyraksessa mieheni Kimmon (mäyräkoiraharrastaja), poikani Kasperin (1,5 v) sekä viiden koiran kanssa. Olen kotiäitinä vielä syksyyn asti, jolloin palaan työelämään. Työskentelen myymäläpäällikkönä ruokakaupassa.

Kotona asuvat koiramme ovat dobermannit uros Juri eli Sant Kreal Yury Dolgoruky (4-v Venäjän tuonti) ja narttu Karla (6-v A'dreams Karla), kääpiöpinserit uros Golan (2,5 v Golan Me Beit Ha'maayan Israelista) ja narttu Sanni (4,5 v A'dreams Black Status) sekä joukon jatkona miehen MeJä-kilpakoira mäykky uros Leevi (2,5 v Keski-Maan Hiidenpeikko). Sikäli outo lauma kasvattajalle, että viidestä koirasta kolme on uroksia ja yksi vielä väärän rotuinenkin! Itse pidän uroskoirien suoraviivaisista luonteista, ja jos en kasvattaisi, kotona olisi vain uroksia. Kasvatan pääosin sijoitus- ja lainanartuilla. Haluamme pitää koiramäärän kotona sellaisena, että lauma kulkee matkoilla mukana. Liikumme paljon asuntovaunulla erilaisissa koiratapahtumissa, ja koiramme ovat myös tottuneita kaikenlaiseen reissaamiseen sekä mm. hotelliasumiseen.

Miten sait kipinän kääpiöpinserien kasvattamiseen? Millainen on ensimmäinen kääpiöpinseri-pentueesi?

Sain ensimmäisen oman koirani 16-vuotiaana 1984, dobermanni-nartun. Sen kanssa piti tietenkin lähteä koulutuskentälle, mutta siihen aikaan Kouvolan palveluskoirayhdistyksen kentällä kävi lähinnä vanhempia miehiä saksanpaimenkoiriensa kanssa. En tuntenut kuuluvani joukkoon ja niin ajauduin Kouvolan Seudun Seurakoirakerhon koulutuksiin. Siellä kävi kaikenrotuisia koiria ja myös Myllylän Lasse kääpiöpinserinsa Aleksin (Of Leijliden Alexander) kanssa. Pieni koira teki minuun suuren vaikutuksen. Yhdellä dobberiharrastaja-ystävälläni oli myös kääpiöpinseri, narttu Jakias September Rose. Hieno koira kaikin puolin sekin! Hankin ensimmäisen kääpiöpinserini Of Leijliden Red-Sheilan v. 1991, ja koska olin jo muutaman vuoden kasvattanut dobermanneja, kiinnosti tietenkin myös kääpiöiden kasvatus. Ensimmäinen kääpiöpinseri-pentueeni syntyi 1993 Of Leijliden Alexander-Of Leijliden Red-Sheila. Neljä pentua, joista yhdestä tuli valio: A'dreams Ezra Elisha, Schelmenstreich-kennelin kantaemo.

Vuonna 1997 sain hankittua Israelista kaksi mustaa koiraa: Babit Beit Ha'maayanin sekä Shagrir Me Beit Ha'maayanin. Shagrir meni Furstenborgh-kenneliin, Babit jäi itselleni. Musta kasvatukseni lähti käyntiin 1998. Minulla on myös useita menestyneitä punaisia kasvatteja, mutta nämä Vuolasvirran pisteet on kerätty mustilla koirilla. Nykyisin kasvatan vain mustaa.

Montako A'dreams kääpiöpinseri-pentuetta on nyt syntynyt? Onko joku pentue tullut erityisen tärkeäksi, ja jos on niin miksi?

Näiden 16 vuoden aikana, jolloin olen kasvattanut, on ollut yhteensä 31 pentuetta. Tasaisimmat pentueet ovat olleet S (Onda's Vero Proprio-Babit Beit Ha'maayan) sekä L (A'dreams Black Soldier-A'dreams Black Adrina).

Koiran kasvattaminen ja koiraharrastus eivät aina ole pelkästään onnea ja hienoja hetkiä koirien kanssa, vaan ikäviäkin asioita tulee vastaan. Millaisista vastoinkäymisistä sinä olet näiden vuosien joutunut kohtaamaan?

Vastoinkäymisiä on vuosiin mahtunut paljon, kuten varmaankin useimmilla kauan kasvattaneilla. Suurimmaksi osaksi vastoinkäymiset ovat sattuneet dobermann-kasvatuksessa mm. useita jalostuskelvottomia tuonteja (sairaita, hammaspuutoksia), yhden aikuisena tuodun dobermannin katoaminen näyttelymatkalla, yhden tuonnin kuolema vain 9 kk iässä syötyään nahkavyön metallisolkineen ja toisen lopetus nuorena vaikeiden kasvuhäiriöiden takia. Omien kasvattien osalla nuorena sairauksiin ja onnettomuuksissa kuolleet koirat. Ne ovat asioita, joita on vaikea hyväksyä ja jotka mietityttävät pitkään.

Kääpiöpinsereiden osalta terveystilanne on huomattavasti mukavampi myös kasvattajan kannalta, mutta eipä silläkään puolella ikävyyksiltä ole kokonaan säästytty: yhteen pentueeseen syntyi 6 terveeltä näyttävää potraa pentua. Ne kuolivat yksi toisensa perään 3 viikon aikana. Kaksi avattiin EELAssa, syytä ei löytynyt. Kaksi vuotta sitten A'dreams Black Baroness kuoli keisarinleikkauksen jälkeen. Syytä ei taaskaan ruumiinavaus löytänyt. On ollut myös yksi pentu, joka viisiviikkoisena lopetettiin vesipään vuoksi.

Tässä nyt ihan joitain esimerkkejä mitä kaikkea pitkän kasvattajauran aikana saattaa sattua.

Onnen ja ilon hetkiä onkin varmasti sitten ollut paljon enemmän, ja on ehkä vaikea mainita niitä hienoimpia hetkiä lajin parissa, mutta mitkä kasvattiesi saavutukset nostaisit niin sanotusti ylitse muiden?

Vuolasvirrat molemmissa kasvattamissani roduissa. Totta kai erikoisnäyttelyiden tai muiden isojen näyttelyiden voitot, kansainväliset ja muutkin valion arvot. Näitä minulla on paljon, kiitos aktiivisten kasvatin omistajien! Myös nämä Vuoden Kasvattaja -kisassa pärjäämiset ovat mielestäni erinomaisia saavutuksia, koska kilpailu on kovaa. Tästäkin saan taas kiittää aktiivisia kasvatin omistajia! Kuitenkin ehkä eniten arvostan sitä, että kasvateissani on useita erinomaisia jalostusyksilöitä, niin narttuja kuin uroksiakin. Niistä on ollut iloa itselleni, mutta myös monille muille kasvattajille.

Jos ajatellaan sinua ulkomuototuomarin roolissa, niin millaisena pidät Suomen kääpiöpinserien tasoa tällä hetkellä? Millainen se on verrattuna muihin maihin?

Meillä on paljon kääpiöpinsereitä ja kilpailu näyttelyissä on kovaa. Yleistasomme on kirjava ja kärki kapea, mutta huippukoiramme ovatkin sitten maailman laajuisestikin todella hyviä. Tämän näkee mm. siitä, että suomalaisia kääpiöpinsereitä halutaan ostaa ulkomaille. Meillä keskitasoinen koira on Keski-Euroopassa todella huippu! Suomalaiskääpiöt hakivat aiemmin esim. Norjasta ns. helppoja valion arvoja, kun siellä oli kilpailu huomattavasti vähäisempää. Tätä samaa ilmiötä on myös nähtävissä tuolla idässä, etenkin Eestin, Liettuan ja Latvian suunnassa. Ruotsi ja Norja alkavat olla mielestäni Suomen kanssa samassa tilanteessa laatua ajatellen, Keski-Eurooppa ja Itä jäljessä. Venäjällä on ongelmana liian suuri koko ja liikkuessa todella huonot ylälinjat (lanneosat köyristyvät ja etuosa putoaa alas). Myös meillä kiinnitetään kokoon vähemmän huomiota kuin esim. Ruotsissa. Enemmän pitäisi kiinnittää, jos mielitään pitää kääpiöpinseri kääpiönä. Myös liikkeissä ja ylälinjoissa on paljon toivomisen varaa.

Moni voisi varmasti kuvitella, että olet saavuttanut jo kaiken, mitä voi saavuttaa, mutta toisaalta sanotaan myös, että nälkä kasvaa syödessä. Minkälaisia odotuksia, toiveita ja tavoitteita sinulla on kasvattamiseen liittyen tulevaisuudessa?

Omassa kasvatuksessani minulla ei ole enää oikeastaan mitään uutta saavutettavaa. Siinä mielessä nälkä on tyydytetty vaikka ahne olenkin :) Totta kai yritän pitää koirieni tyypin samana ja laadun korkealla.

Mielenkiintoista on seurata muutaman nuoren, omilla kasvateillani aloittaneen kasvattajan edistymistä kasvattajan urallaan. Samoin Golanilla on paljon lupaavia lapsukaisia joiden kehitystä ja vaikutusta Suomen kääpiökantaan seuraan kiinnostuneena. Näissä olen vähän niin kuin isoäidin roolissa: paljon helpompaa kuin äitinä oleminen :=) !

Kennel A'DREAMS
Marja-Leena Kurvinen
Myyraksen Kuusitie 4
01400 VANTAA
puh. 040 592 3216
Kotisivut