Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 1/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 21.12.2018

Aineisto palstanpitäjille 21.12.2018

Aineisto päätoimittajalle 28.12.2018

Lehti ilmestyy vkolla 7.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Zarosan, Tuula Lahtinen

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2005


© Tuula Lahtinen

Kuka olet ja perheesi?

Olen Tuula Lahtinen ja työskentelen VR:llä palkanlaskijana. Asun Jokelassa. Perheeseeni kuuluu mieheni Benjam, meillä on kaksi aikuista lasta ja heillä 5 lasta. Koiria on tällä hetkellä kotona vain kaksi: landseer Kirke ja affenpinseri Ulpu-Ilona "Pipa". Seibrin Ölman on yhteisomistuksessa työtoverini kanssa. Lisäksi olen sijoittanut landseerin ja vehnäterrierin.

Million aloitit koiraharrastuksen?

Meillä on mieheni kanssa ollut lähes aina koira. Ensin oli saksanpaimenkoira Pia, sen jälkeen perheeseemme tuli pyreneittenkoira Ambrosia Ambrosa " Roosa". Silloin kävin myös kasvattajan peruskurssin, vuosi taisi olla n. 1985 tai 1986, ja siitä se sitten alkoi.

Mikä on kennelnimesi ja miten sen keksit?

Kennelnimeni on Zarosan ja sen johdattelin pyreneittenkoiran ja landseerin nimistä Roosa ja Saara.

Miten valitsit affenpinserin?

Olin nähnyt kuvan affenpinseristä , ja mielestäni se oli niin "ruma", että se oli nätti, juuri sellainen koira, jonka haluaisin. Niinpä näyttelyssä etsin affenpinserin ja kävin tutustumassa Hokkasen Seijaan ja hänen affeneihinsa . Vielä kului kuitenkin useita vuosia ennen kuin meille tuli affenit Seibrin Ölman ja Seibrin Örri. Enkä ole katunut näitä hankintoja.

Kasvatustyösi?

Pyreneittenkoiria oli vain yksi pentue. Landseereita on ollut kolmella nartulla neljä pentuetta ja vehnäterriereitä on sitten ollutkin enemmän ja tietysti affenpinsereitä neljä pentuetta.

Koiran kasvatuksen ilot ja surut?

Kasvattien menestyminen näyttelyissä on tietysti aina ilo aihe sekä koiriinsa tyytyväiset omistajat. Miten hyvältä tuntuukaan, kun koiranomistaja kiittelee vielä vuosien kuluttua siitä, että on saanut ostaa pennun. Aina suurta iloa ja tyydytystä tuovat myös teveystarkastukset ja niistä varsinkin ne hyvät tulokset.

Suruiltakaan ei voida säästyä, sen kokee kovimmin silloin, kun nuoren koiran joutuu lopettamaan jokun tapaturman satuttua. Omalle kohdalle se sattui Kiratin Cesilia kohdalla. Samoin silloin, kun Seibrin Örrin sydän pysähtyi kesken keisarinleikkauksen, eikä elvytyksistä huolimatta alkanut lyödä. Siinä sitä oltiin 7 pennun kanssa, joista yksi menehtyi silloin heti, oli ollut liian kauan kanavissa. Silloin ei ehtinyt edes suremaan, kun päällimmäinen huoli oli, mitä nyt.

Minulla oli vehnäterrierillä kuuden viikon ikäiset pennut ja olimmme yrittäneet saada maidon loppumaan. Ensimmäinen järkevä ajatus oli:"Kyllä Lili alkaa hoitamaan. Pian vain kotio pentujen kanssa." Kotona Lili hyväksyikin pennut, mutta maito piti saada uudelleen herumaan. Onnistuihan se... mutta aina aluksi piti Lili käskeä antamaan maitoa, ja itse syötin joka välissä vastiketta noin kahden viikon ajan. Lämmpöä pennut tarvitsivat, sillä Lili huolsi pennut ja lähti pois, ei kun peitto päälle niin olivat hiljaa ja nukkuivat taas sen tunnin tai pari.

Kahden viikon jälkeen tuntui kuin olisin kävelevä muumio. Mutta aika kului ja pennut kasvoivat, olihan heillä mitä parhain kasvatusemä. Kaikki kuusi jäivät eloon, mutta ei ne vaikeudet vielä loppuneet. Pentujen piti lähteä uusiin koteihin viikonloppuna ja yhden jäädä kotiin, kun eräänä iltana kävimme iltapissalla ulkona.... kiljahdus ja ... pahin painajainen oli tosi: yksi pentu oli tassu ylhäällä ja itki. Otin pennun ja sidoin tassuun tukisiteen ja aamulla heti lääkäriin. Tassu oli poikki. Alkoi pitkä hoitojakso, jolloin pentu joutui olemaan päivät häkissä, ettei päässyt hyppimään( jos pääsi vapaaksi, vauhtia ei haitannut mitkään siteet). Illat pentu oli mieheni sylissä, ja nykyäänkin on "iskän tyttö". Silloi se pentu jäi kotiin. Olen Lilille ikuisesti kiitollinen siitä hoidosta, jota se antoi Pipalle vielä Pipan oltua aikuinen, vaikka sillä oli omat pennut.

Lilille tuli märkäkohtu tänä keväänä, ja jäimme kaipaamaan tätä ihana luontesta vehnää koko perhe.

Muistorikkain näyttely?

Näyttelyitä on kertynyt jonkin verran, mutta parhaita ovat tietysti ne, joissa on pärjätty hyvin. Affeneista oma kasvatti Zarosan Nellalla on ollut hyvää menestystä Liettuassa Vilnan voittaja ja Virossa tänä vuonna, unohtamatta Ispu voittaja -titteliäkään. Nyt vain odotellaan KANS MVA arvoa, onhan ensimmäinen oma kasvatti affenpinsereistä, joka sen on ansainnut.

Ongelmia affenpinsereillä?

Mieleen tulee muutamat kivespuutokset, joista toivoisin, että pääsisimme eroon. Kannan ollessa pieni on tärkeää löytää sopivaa materiaalia, jota käyttää. Siksi tuonnit ovatkin tärkeitä ja yhtestyö kaikkien kasvattajien kesken sekä se tieto taito, joka vanholla kasvattajilla on.

Tässä onkin hyvä kiittää vielä kerran Seija Hokkasta Örristä ja Manusta, aivan mahtavia koiria nämä minun kantakoirani tässä affenpinserin kasvatuksessa.

Kennel ZAROSAN
Tuula Lahtinen
Ridasjärventie 414, 05400 Jokela
040 720 2158