Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 12.4.2019

Aineisto palstanpitäjille 12.4.2019

Aineisto päätoimittajalle 19.4.2019

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Libens, Pia Saarikangas

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 4/1999


Kuka olet? Perheesi?

Olen Pia Saarikangas Kellokoskelta, naimisissa Pertin kanssa, joka on koirien luonnetestituomari ja palveluskoirakokeiden ylituomari. Työkseni olen viidentoista vuoden ajan trimmannut koiria. Yritän tässä kirjoituksessa pysyä mahdollisuuksien mukaan affenpinsereissä. Täysin se ei onnistu, koska jokainen, joka minut tuntee, tietää, että minulla on tässä elämässä yksi suuri, sokea rakkaus yli kaiken muun: suursnautseri. Minä en yksinkertaisesti ole minä ilman suursnautseria. Eli jos ette siis vaikkapa erikoisnäyttelyssä tai Messarissa näe minusta vilaustakaan affenikehän liepeillä, niin riisenit arvostellaan samaan aikaan...

Miten ja milloin aloitit koiraharrastuksesi?

Lapsena minulla ei ollut mahdollisuutta hankkia omaa koiraa, mutta olen muuten ollut koirien kanssa tekemisissä hyvin pitkään. Ulkoilutin tuttujen koiria, käytin niitä näyttelyissä ja jopa trimmasin. 15-vuotiaana sain ensimmäisen koirani, suursnautseriuros Sampon. Ensimmäiset vuodet Sampon kanssa olivat opettelua vahvaluonteisen ja dominoivan koiran käsittelyssä, mutta kun yhteisymmärrykseen oli päästy, Samposta tuli lähes täydellinen työkoira. Se oli äärettömän monipuolinen, kilpailin sillä menestyksekkäästi viestillä, yleiskokeessa, suojelussa, jäljillä, haussa, tokossa, pelastuskoirakokeissa ja sen kanssa hiihdettiin 15 km:n matkaa. Samposta tuli Suomen ensimmäinen suursnautserikäyttövalio yleiskokeessa (KVA-arvoon se oli oikeutettu myös viestillä), ja voitimme yleiskokeen Suomen mestaruuden vuonna 1978 (rodun ensimmäinen SM-kulta). Vuotta myöhemmin saimme hopeaa, harjoiteltuamme vuoden tauon jälkeen peräti viisi päivää yk-liikkeitä, vielä edellisenä pyhänä kilpailtiin suojelussa. Eikä hävitty huonolle, voittaja oli lajin viisinkertainen mestari. Sampo oli koira, jonka saa vain kerran elämässään.

Kaunis se ei ollut, näyttelyissä kyllä juostiin kakkosia hakemassa montakin. Sampoa en olisi vaihtanut mihinkään BIS-voittajaan, vaikka muistan monta kertaa ajatelleeni, että jos joskus jollain koiralla vielä sertin saisin. Ja sainkin.

Mikä on kennelnimesi ja miten keksit sen?

Libens - se on latinaa ja tarkoittaa yhteistyöhaluista. En halunnut kennelnimeä, joka olisi viitannut selvästi johonkin alkuperämaahan, väriin tai luonteenpiirteeseen. Nimi sopii sekä suursnautsereille, pyhille birmoille, burmille että vielä affenpinsereillekin. Libens on tarpeeksi lyhyt; koirien ja kissojen nimien keksimiseen jää vapaammat kädet.

Tähänastinen kasvatustyösi lyhyesti?

13 pentuetta suursnautsereita (joista 1 pentue p&s-värinen), 5 affenpinsereitä ja 11 pyhä birma -kissoja.

Millainen lauma sinulla on nykyään?

Meillä asuu tällä hetkellä 7 riiseniurosta (kaikki mustia), samoin 7 mustaa narttua ja kolme harmaata narttua. Affenpinsereitä on 10, joista kaksi on uroksia. Kissoja on 9, kaksi burmaa ja loput pyhiä birmoja ja lisäksi vielä Osvald-kaniini.

Iso osa näistä on veteraaneja, aika moni jo toisella kymmenellä (vanhin kissakin on lähes 16-vuotias), joten ankaraa katoa on lähitulevaisuudessa odotettavissa, valitettavasti.

Miksi halusit juuri affenpinsereitä?

Tiesin jo lapsena, odottaessani lupaa saada hankkia koira, että päärotuni tulee ehdottomasti olemaan jokin palveluskoira. Alusta asti tiesin pitäväni myös pienistä koirista ja haluavani niitäkin. Koirakirjojen perusteella rodussa tuntui olevan samaa särmikkyyttä, samoja mielenkiintoisia vastakohtia kuin suursnautsereissakin. Lisäksi koko ja ulkonäkö miellyttivät. Kaikki rotuvalintani, koirat ja kissat, ovat kohdistuneet sellaisiin rotuihin, jotka ovat riittävän harvinaisia ja erikoisia, että maallikkokin sen huomaa, mutta joiden rakenteessa ei ole mitään liian silmiinpistävää.

Affenpinserin hankinta tuli mahdolliseksi rajojen auettua ja Sylvi saapui Saksasta kesäkuussa 1992. Olimme aivan myytyjä. Paras lelu, millä olimme ikinä leikkineet! Niitä piti saada lisää!

Kenelle myyt pennun?

Tuttavapiirissä kerrotaan vitsinä, että Pia Saarikangas ei koskaan myy kenellekään mitään. Vitsissä on totta toinen puoli, koska yritän valita pentujeni ostajat hyvin tarkkaan. Kerran myin riisenin urospennun Joensuuhun ja uusi omistaja vietti meillä neljä päivää. Kävimme mm. näyttelyssä, koulutuskentällä ja maastoharjoituksissa ja trimmasimme hänen pentunsa.

Toki affeni on huomattavasti riiseniä helpompi myydä. Omistajan pitää olla tavallinen, reipas, normaali ihminen, joka lähtee mielellään harrastukseen mukaan, mutta koiran pitää olla aina menestystä tärkeämpi. Tahdon, että omistaja pitää myöhemminkin minuun yhteyttä. Kysyn aina ostajan aiemmista koirista, ja miltä kasvattajalta ne olivat, ja saatan hyvinkin soittaa ja kysyä, miten oli pärjätty edellisen koiran kanssa ja pidettiinkö sopimukset.

Puhtaaksi kotikoiraksi, jota ei aiotakaan viedä näyttelyyn, vaikka se olisi kauniskin, tai jota ei käytetä terveystarkastuksessa, en myy pentua koskaan. Joka haluaa ehdottomasti vain kotikoiran, ostakoon sen kaikin mokomin jostakin muualta.

Millainen on ihanneaffenpinserisi?

Muutoin rotumääritelmän mukainen sillä lisäyksellä, että värilliset ovat ihania! Alunperin n. 40 % affeneista oli mustia ja n. 60 % muun värisiä, eli värilliset ovat ihan yhtä alkuperäisiä ja oikeita kuin mustatkin. Tila ei tässä riittäisi hehkuttaa värillisten puolesta, joten kirjoitanpa asiasta joskus ihan erillisen artikkelin.

Ongelmia affenpinsereiden kanssa?

Vaarallisen pieni koirakanta ja erityisesti täällä Suomessa suppea geenipooli aiheuttavat kyllä harmaita hiuksia. Uusia tuonteja tarvittaisiin kipeästi.

Rotua on ollut Suomessa niin vähän aikaa, ettei esimerkiksi terveystietoja ole vielä kovin hyvin saatu kerättyä. Tietojen saaminen muualta maailmasta on aika kehnoa. Joitakin terveysongelmia on esiintynyt, mutta niiden yleisyyttä on vaikea vielä arvioida. Iso ongelma on myös Suomen Affenpinserit ry:n toiminta. Väkeä ei tahdo riittää yhdistyksen tehtäviin edes nimellisesti, saati todelliseen, näkyvään toimintaan. No, ehkä joskus tulevaisuudessa...

Koirankasvatuksen ilot ja surut?

Onneksi iloja on enemmän, ei tätä muuten jaksaisikaan. Suurten surujen, sairauden ja kuoleman, lisäksi on sitten niitä pienempiä. Suuri ilo ja suuri pettymys ainakin minulle ovat aina olleet pennunomistajat. Valtaosa, joukossa monet parhaista ystävistämme, on ihania ihmisiä, jotka eivät aiheuta mitään ongelmia. Ja aina sen ilon himmentäjäksi löytyy joku, joka ostohetkellä kirkkain silmin lupaa viedä näyttelyyn, lonkkakuviin jne. ja myöhemmin viis veisaa siitä, että tuli jonkun kauppakirjan näitä kohtia koskevine lisäyksineen allekirjoittaneeksi. Ainoa tuntemani sopimus, jossa nimi alla sitoo vain toista osapuolta.

Mitä haluaisit vielä sanoa?

Haluaisin paljonkin, vaan ei tähän mahdu. Eräs tärkeä asia määrällisesti näinkin pienessä rodussa on se, että mielestäni kasvatustyössä täytyy käyttää niitä kelvollisia keskitasoisia koiriakin eikä ainoastaan kaikkein parhaita. Muuten tilanne voi olla tulevaisuudessa aika lohduton. Tahdon affenpinserin vielä 20 vuoden päästäkin!

Vieno pyyntö niille pennunomistajille, joihin edellisessä kysymyksessä viittasin: menkääpä sinne lipastonlaatikolla ja etsikää se kauppakirja. Jos jokin sovittu kohta on vielä hoitamatta, niin olisi syytä tehdä jotain. Jos tarvitsee käytännön neuvoja tai apua, niin kasvattaja kyllä auttaa. Ja vielä, hyvät affenpinseri-ihmiset! Väkeä toimintaan tarvitaan kipeästi. Kaikki apu on tervetullutta.

Kennel Libens
Pia Saarikangas
Kankaanpääntie 110, 04500 Kellokoski
puh. 09 282 201, 040 739 2889