Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 1/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 21.12.2018

Aineisto palstanpitäjille 21.12.2018

Aineisto päätoimittajalle 28.12.2018

Lehti ilmestyy vkolla 7.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Classic-Dane's, Sirpa Väyrynen

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2008


© Sirpa Väyrynen

Kuka olet ja perheesi?

Olen Sirpa Väyrynen, 35 vuotta, syntynyt ja elänyt suurimman osan elämääni Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Välillä asustelin seitsemän vuotta Kemissä opiskeluiden myötä. Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi vain nelijalkaisia ja eväkkäitä. Asumme keskustan lähellä rauhallisella paikalla rivitalokolmiossa.

Miten ja milloin aloitit koiraharrastuksen?

Lapsuudenkodissani oli metsästyskoiria, ja olen ollut koiraihminen niin kauan kuin jaksan muistaa. Kotoa lähdettyäni ensimmäinen oma koirani oli sekarotuisen pystykorvan ja beaglen rakkauslapsi Jesse. Sittemmin minulla on ollut kolme tiikerijuovaista tanskandoggia, joiden myötä alkoi myös pienimuotoinen näyttelyharrastus. Ensimmäinen affenpinseri tuli kuvioihin vuoden 2000 paikkeilla, kun Viivi muutti meille 5-vuotiaana.

Mikä on kennelnimesi ja miten sen keksit?

Kennelnimeni on Classic-Dane's ja se juontaa juurensa niiltä ajoilta, kun minulla oli tanskandoggeja ja niiden kasvatus haaveissa. Dane siis viittaa doggiin ja Classic mieltymykseeni vanhanaikaisiin doggeihin. Nimi on myönnetty 1998, ja noilla main kävin myös molemmat kasvattajakurssit. Doggi-nartuistani vaan ei ollut jalostukseen, joten ne haaveet jäivät siltä erää. Mutta nimeä en ole käynyt muuttamaan, koska eihän sitä koskaan tiedä, vaikka doggejakin taas tulisi.

Mitä koiria sinulla on tällä hetkellä?

Tällä hetkellä kotona pyörii kolme vakiasukasta sekä kaksi omaa kotiaan etsivää kasvattia. Vakituisia ovat Iiris 5 v (Fin Mva Zarosan Usma-Unelma), Myrtti 14 kk (C-D's Moaning Myrtle) ja pikkuinen Lilja 3kk (C-D's Milady De Winter).

Tähänastinen kasvatustyösi?

Olen hyvin aloitteleva kasvattaja ja tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia kokeneempia antamastanne tuesta ja kannustuksesta. Ensimmäinen pentue syntyi 2007. Siinä oli kaksi urosta ja yksi narttu. Nartun jätin itselle, mutten ole aivan täysin tyytyväinen sen luonteeseen. Se oli äänekäs ipana jo viikon ikäisenä ja sama meteli jatkuu edelleen. Vähän liian levoton makuuni jalostusta ajatellen. Arkielämäänhän Myrtti tuo vaan oman pikantin lisänsä, eikä sen kanssa käy aika pitkäksi. Pentueen pojat ovat tosi hyväluonteisia ja rauhallisia, joten ajattelin, ettei tässä nyt ihan metsään menty kuitenkaan, ja päätin uusia yhdistelmän "järkevämmän" nartun toivossa. Tänä vuonna syntyi taasen yksi tyttö ja lisäksi kolme poikaa. Lilja-tyttönen on huomattavasti isosiskoaan rauhallisempi, ja luulen, että Lilja pääsee osakkaaksi tavoittelemaani hyväluonteisten narttujen linjaan.

Kenelle myyt pennun?

Myyn pennun tasapainoisen oloisille ihmisille, joilla on realistinen käsitys siitä, mitä koiran pito on. Apina sopii minusta vallan hyvin ensimmäiseksi koiraksi, joten kokemusta en edellytä. Näyttelyissä käynti on toivottavaa, mutta en sitä vaadi. Pentutehtaaseen en myy missään nimessä ja toivonkin, että rodun piirissä puskaradio soi, jos on jotain moisia kyselijöitä liikkeellä.

Miten valitsit affenpinserin?

Apinoihin olin jo aiemmin tutustunut Love-Dane's kennelissä. Viivi-apina (Fin & Est Mva EstV-96 Zalzoon's Olive) päätyi hoiviini tulipalon seurauksena, ja siitä se rakastumiseni rotuun lähti. Tuolloin minulla oli tanskandoggeja, enkä erityisemmin aiemmin ollut pitänyt pikkukoirista. Viiviin tutustuttuani huomasin, että apinassa on yksi tärkeä luonteenpiirre: Se on pieni koira, joka ymmärtää olevansa pieni. Apina ei ole pahastikaan taipuvainen isotteluun, ja se osaa keskustella koirien kieltä isojenkin koirien kanssa. Ei siis ole mikään itsemurhakandidaatti ja turhan räksyttäjä. Apina on myös erittäin sosiaalinen ja viihtyy laumassa, oli siinä sitten isoja tai pieniä. Tämän osoitti jo Viivin sopeutuminen doggiporukkaan, vaikka Vivian oli meille tullessaan jo viisivuotias ja dogit tuolloin Viiviä nuorempia.

Millainen on ihanneaffenpinseri?

Luonne on minulle tärkein. Reipas, rauhallinen, uskollinen ja sosiaalinen, mutta silti oman arvonsa tunteva. Ei missään nimessä arka tai pelokas, vaan apina ottaa lunkisti tai kuittaa huumorilla tilanteen kuin tilanteen. Kaikin puolin järkevä kaveri, mutta tarvittaessa osaa myös tulistua. Iirikselle on ensi syksylle varattu paikka viralliseen luonnetestiin, ja sitä odotan innolla. Apinoitahan ei juuri ole tähän asti testattu (yksi on käynyt ja kuulemani mukaan toinen menossa tai jo käynyt), joten vertailupohjaa tarvitaan ja pohdintaa, millainen tulos olisi apinalle rodunomainen. Tavoitteenani on testata kaikki apinani ja tähän yllytän myös kasvattieni omistajia. Nuoriso vaan nyt joutuu odottelemaan, kunnes ikää on tarpeeksi.

Terveys on toinen tärkeä asia. Apina on kuitenkin onneksi aika perusterve rotu, eikä sitä ole jalostettu pilalle. Toivottavasti jatkossakaan ei mennä mihinkään äärimmäisyyksiin. Harmikseni olen huomannut, että näyttelytuomarit ovat jatkuvasti vailla lyhyempää kuonoa. Yhtään apinaa minulla ei ole ollut, jonka arvostelussa ei joskus olisi lukenut: "Liian pitkä kuono-osa." Olen joskus nähnyt netissä kuvia selaillessani muutaman mielestäni liian pitkäkuonoisen apinan. Niiden kohdalla herää jo epäilys, ovatko edes puhdasrotuisia. Mielestäni meidän affeneiden kuonot ovat just hyvät, eikä niitä ole tarvetta lyhennellä, sanokoon tuomarit mitä haluaa. Griffon on tyystin eri rotu ja apinan rodunomainen ilme koostuu paljon muustakin kuin kuonon pituudesta; karvoituksesta, vahvasta alaleuasta sekä paksuista huulista. Itse en ainakaan halua apinalle mitään lyttynokille tyypillisiä ongelmia hengityksen kanssa. Nyt niiden happi kulkee ihan normaalisti.

Kolmantena tietysti ulkomuotoseikat ja niihin rotumääritelmä antaa varsin selvät ohjeet. Olen vähän vastavirran kasvattaja siinä mielessä, etten haluakaan apinoiden olevan hirveän pieniä kooltaan. Minusta apinan pitää olla koira, jonka voi ottaa mukaan miltei joka touhuun; juoksulenkille, metsästämään, hiihtämään, erämaavaellukselle. Rotumääritelmän rajoissa tietysti koon pitäisi kuitenkin pysyä. Näyttelymenestykselle en anna kovin suurta arvoa, koska kyse on yleensä enemmänkin omistajan aktiivisuudesta kiertää kehissä. Enemmän kertoo se, mitä arvosteluissa sanotaan.

Eli ihanneapina on hyväluonteinen, terve ja rotumääritelmän mukainen.

Koiran kasvatuksen ilot ja surut?

Ilon hetki on se, kun pentuja alkaa tulla maailmaan. Meillä on kaikki kaksi synnytystä mennyt ihan oppikirjan mukaan, eikä vaikeuksia onneksi ole ollut. Se pulpahdus on aina vaan yhtä ihmeellinen, ja on mahtava seurata, kuinka se märkä möntti lähtee liikkeelle ja ruokailemaan emonkin ollessa ihan tohkeissaan aikaansaannoksestaan. Myös pentujen kasvun seuraaminen on lumoavaa aikaa, luonne-eroja alkaa huomata jo hyvin varhain. Uusien omistajien onni omasta pikkuapinasta on niin ikään aina sydäntä lämmittävää. Suruja ei onneksi meidän kohdallemme ole vielä juuri sattunut. Harmaita hiuksia toisinaan aiheuttaa omituiset pentukyselijät, joilla ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, että kyseessä on pentu, elävä sellainen, joka ei vielä osaa oikeastaan yhtään mitään. Humalaiset kyselijät on sitten taas porukka erikseen. Hyvin näkyy alkoholin veronalennus saavuttaneen kohderyhmänsä.

Muistorikkain näyttelyreissusi?

Olen aika laiska näyttelyissä kävijä ja kierrän vain näitä pohjoisen näyttelyitä enkä ihan joka vuosi niitäkään. Iiriksen sijoittuminen RYP2:ksi Oulun äitienpäivänäyttelyssä pari vuotta sitten on edelleen paras saavutus ja siksi toki myös paras muisto.

Doggiaikoina ehdin kiertää näyttelyitä vissiinkin kiintiön täyteen vähäksi aikaa, milloin omien kanssa ja milloin muiden koiria handlatessa. Nyt on ollut muutama hiljaisempi vuosi. Viime vuonna käytiin yhdessä näyttelyssä. Tänä vuonna on Myrtin kanssa käyty jo pari näyttelyä ja mieleen alkaa palailla se hauskuus, kun tapaa koiraihmistuttuja, joita ei tapaa missään muualla. Samat vanhat naamat siellä pyörii nyt kuin kymmenen vuotta sitten.

Olisi todella hauska tavata etelän apinaihmisiäkin, mutta kun te asutte niin turkasen syrjässä.

Kennel Classic-Dane's
Sirpa Väyrynen
Petäjäpolku 15 B 1
93100 Pudasjärvi
040 589 7719