Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2020

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 17.4.2020

Aineisto palstanpitäjille 17.4.2020

Aineisto päätoimittajalle 24.4.2020

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Uutta Extranetissä

Extranetistä löydät nyt myös viimeisimmän lehden pdf:n!

Pentti Anttila

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/2004


© Liisa Lehtonen

anttila_bergstrom.jpgKuvassa ylhäällä Pentti Anttila, alhaalla Jörgen Bergström

Helmikuun iltana, kun Helsinki oli lunta tulvillaan, istuimme SSPK-veteraanin ja tottelevaisuuskouluttajan Pentti Anttilan kanssa teekupin ääressä ja jutustelimme leppoisasti vanhoista asioista.

Pentin ensimmäinen koira löytyi Peggy Waseniuksen avustuksella. Se oli musta snautserinarttu Rivale Idyll (Rani) Pajamäestä Elina Lehtisen (Tan-Hietalahti) kennelistä. Koira oli jo varattu Ruotsiin, mutta tuleva omistaja ei jalan katkeamisen vuoksi voinutkaan ottaa sitä vastaa. Toinen Pentin koirista oli Ranin tytär Ria, Rivale Nunna, joka eli 16-vuotiaaksi.

Ranin kanssa Pentti lähti syksyllä 1969 Aikatalon kellariin Jörgen Bergströmin tottelevaisuuskoulutukseen. Seuraavana keväänä Pentti sitten jo koulutti Jörgenin ohjauksessa. Koulutuskerran jälkeen käytiin yhdessä aina ohjantakeskustelu.

Jörgen Bergström oli palveluskoiraharrastaja, jolla itsellään oli suursnautsereita. Hän oli palveluskoiratuomari ja toimi Kennelliitossa palveluskoirakoulutuksen asiantuntijana. Jörgen ryhtyi palveluskoiraväen hämmästelyistä huolimatta seurakoirien tottelevaisuuskoulutuksen uranuurtajaksi. Työsarkansa snautseri-pinseri-rotujen kanssa kesti lähes kaksikymmentä vuotta. Hänen kauttaan aukenivat myös Aikatalon parkkihallinovet. Halli oli talvisaikana maksutta käytössä toko-koulutuksia varten, mikä oli SSPK-väelle melkoinen etu.

Pentistä tuli Jörgenin työpari ja ystävä. Koirat oli jaettu kahteen ryhmään, mölleihin ja lukiolaisiin. Koulutuksen tarkoituksena oli kasvattaa koirista yhteiskuntakelpoisia niin, että omistaja saattoi niiden kanssa liikkua ongelmitta. Ne, jotka olivat kiinnostuneita, saattoivat valita kilpailu-uran. Suurimman roturyhmän muodostivat snautserit. Lisäksi paikalla oli joitakin pinsereitä, kääpiösnautsereita ja yhden kääpiöpinserinkin Pentti muistaa käyneen harjoituksissa. Koiria saattoi olla 40 kappaletta. Osa tuli Keravalta ja Vantaalta asti. Jotta kaikki voisivat saada ohjausta, joukko saatettiin jakaa kahdelle päivälle. Osa kävi tiistaisin ja osa torstaisin. Yksi opetuskokonaisuus kesti aina viisi viikkoa ja maksoi markan.

Mieluisinta Pentistä oli möllien opettaminen. Se oli palkitsevaa, koska edistyminen näkyi selvästi. Syksyllä sinne tänne poukkoileva koira osasi jo keväällä seurata vapaasti ilman talutinta. Ehkä tämä palkitsevuus oli se syy, miksi Pentti jaksoi kouluttaa 17 vuotta.

Keskeisiä möllikoiralle opetettavia asioita olivat: hihnassa kävely, kävely kehässä tai jonossa siihen liittyvine pysähdyksineen, istuminen, maahan meno ja hampaiden näyttäminen. Apuna käytettiin kuristuspantaa. Ohjaajia ohjattiin antamaan selkeät käskyt, kiittämään ja palkitsemaan koiraa sekä rauhoittelemaan sitä puhumalla. Harjoittelua piti jatkaa kotioloissa lenkkien yhteydessä. Hampaiden katsominen aloitettiin aran koiran ollessa kyseessä pienellä huulten nostelulla.

Koulutukset olivat suosittuja. Siitä kertoi kävijöiden uskollisuus. Kiitoksen onnistumisesta Pentti antaa Saimi Niemiselle, Doris Leijonqvistille, Kettu Vestinille, Pirkko Saariselle ja muille kasvattajille, jotka tulivat itse koulutukseen ja ennen kaikkea ohjasivat pennunostajiaan mukaan. Monet koiratkin nauttivat harjoituksista. Ne olivat selvästi innostuneita, kun kotona lähdön merkit rupesivat viittaamaan toko-harjoituksiin.

Keväisin ja syksyisin syys-lokakuussa harjoittelu tapahtui Laakson kentällä ja Paciuksen- tai Kaisaniemen puistossa. Tunnollisimmat saapuivat paikalle räntäsateessakin. Joskus jouduttiin sananvaihtoon teltassa herätyskokouksia pitävien kanssa siitä, kenen toiminta oli äänekkäämpää.

Muistona Ruotsin ja Norjan kanssa käydyistä tottelevaisuusmaaotteluista Pentin hallussa on suomalaisten v. 1977 voittama, järjestyksessä jo toinen kiertopalkinto. Kisan kolme kertaa voittanut joukkue sai palkinnon pysyvästi haltuunsa. Suomi oli voittanut edellisenkin kiertopalkinnon, snautseripatsaan v. 1971. Tottelevaisuusmaaottelujoukkueessa oli kolme suursnautseria, kolme snautseria ja kolme kääpiösnautseria. Yksi menestyksen selittäjä lienee suomalaisen osaamisen lisäksi Norjan senhetkinen tottelevaisuuskoulutuksen aallonpohja.

Surkuhupaisana muisto mielessä on säilynyt matka Oslon näyttelyyn. Joukkueen lisäksi tilausbussissa oli muitakin näyttelyyn matkaavia koiria mm. tanskandogeja. Linja-auton laturi hajosi jo Turun satamassa. Huolimatta siitä, että auto oli merkiltään Volvo, avun saaminen Ruotsissa osoittautui vaikeaksi. Lopulta vika saatiin korjattua. Matka jatkui, mutta jonkin ajan kuluttua oli palattava takaisin korjaamaan uudelleen samaa vikaa. Näyttelypaikalle ehdittiin kuitenkin 15 minuuttia ennen kehien alkua. Paluumatkalla tiet peilikirkkaiksi tehnyt jää hidasti matkaa niin, että koko bussilasti myöhästyi laivalta.

Nykyään Pentti katselee mielellään kehän laidalla koiria. Aktiivivuosina Messukeskuksen näyttelyissä siihen ei juuri ollut mahdollisuutta järjestelyvastuun vuoksi. Erikoisnäyttelyt kuitenkin tahtovat jäädä nykyisin väliin, koska kesämökkeily vetää pidemmän korren. Koiraakaan Pentillä ei enää ole. Tärkeysjärjestyksessä lapsenlapset tulevat ensin. Koirien Pentti sanoo muuttuneen. Luonteet ovat parantuneet. Enää ei esimerkiksi näyttelyssä näe kiukkuisia koiria, joita aiemmin oli sekä pinsereiden että snautsereiden joukossa. Tämän hän lukee koirien kasvatustyön ansioksi.

Pentti ehti toimia myös pitkää SSPK:n koulutustoimikunnan jäsen. Hallitusvuosiakin kertyi 10. Noilta vuosilta muistissa ovat mm. Vanhankylän nuorisotalolla vietetyt talvipäivät ja Snautseri-Pinseri-lehden postitustalkoot, jotka jatkuivat myöhään yöhön.

Kysymykseeni, mitä ohjeita Pentti antaisi tämän päivän koiranomistajille, hän ei vaatimattomana halunnut vastata. Hän oli kuitenkin valmis allekirjoittamaan edelleen ajatuksensa, jotka on julkaisut Snautseri-Pinseri-lehdessä v.1984.

"Pahin virhe koiran kasvatuksessa tehdään mielestäni siinä, että koiralle ei osoiteta paikkaa perheessä. Jos kysymyksessä on voimakastahtoinen koira, se asennoituu perheeseen laumanjohtajana, ja silloin syntyy vakavia ristiriitoja. Aikuisen koiran kohdalla tällöin tulee varmasti vaikeuksia. Joskus taas pidetään koiraa niin 'hyvin', että sitä pidetään suorastaan huonosti. Uusille snautsereiden ja pinsereiden omistajille sanoisin, kohdelkaa pentua hellyydellä, oikeudenmukaisesti ja opettakaa sille sen asema jo pienestä pitäen, silloin ei synny ongelmia ja kasvaessaan se oppii luottamaan teihin ja myös kunnioittamaan teitä."

Kiitoksena ansioistaan Pentti on saanut SSPK:n kunniajäsenyyden, kunniamerkin ja viirin sekä Kennelliiton viirin ja hopeisen ansiomerkin. On helppo uskoa, että hän on yksi niistä harvoista henkilöistä, jotka ovat saaneet vastaanottaa SSPK:n ystävällisimmän kerholaisen tunnustuksen Vuoden hymyn.