Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2020

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 17.4.2020

Aineisto palstanpitäjille 17.4.2020

Aineisto päätoimittajalle 24.4.2020

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Uutta Extranetissä

Extranetistä löydät nyt myös viimeisimmän lehden pdf:n!

Allan Aula

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/2007


© Kysymykset laati Tuula Lalli

aula.jpgAllan Aula luovuttamassa palkintoa Anu Mäkiselle. Paikka on Kallin hiihtokeskus Keminmaalla ja vuosi 2005.

Kertoisitko aluksi omasta koiraharrastustaustasta ja onko perheessä tällä hetkellä koiraa (rotu, ikä)?

Varsinainen koiraharrastukseni alkoi 1970-luvun alkupuolella, jolloin perustin perheen ja hankimme koiran. Koiria meillä kotona oli aina ollut, mutta nyt oli vuorossa puhdasrotuinen saksanpaimenkoira. Koirani kanssa hakeuduin paikalliseen koirakerhoon ja sitä myötä myös koulutus ja harrastustoiminta sai alkunsa. Nykyinen kaverini on edelleenkin saksanpaimenkoira, lienee järjestykseltään kuudes, ja täyttää kohta kolme vuotta. Kahdella viimeisellä en ole enää kilpaillut, yhteistä hauskaa kuitenkin on ja kaksi viimeistä koiraani ovatkin saaneet minulta lempinimen "turisti", sillä se on miltei aina kuitenkin mukana missä olemmekin.

Mikä sai sinut innostumaan tuomaroinnista, minkä lajin tuomarioikeudet hankit ensimmäisenä ja mihin lajeihin sinulla on tällä hetkellä arvosteluoikeudet?

Tuomarointi ei ollut aikanaan mikään tavoite. Omalla kohdallani oli kuitenkin etuna kokemukseni omalla koiralla kilpaileminen kaikissa lajeissa, pois lukien luonnollisesti opastus, johon piti käydä erillinen kurssi harjoitus- ja loppuarvosteluineen. Ensimmäiset tuomarioikeuteni minulle on myönnetty kurssin ja koearvostelujen jälkeen 1983 tottelevaisuuteen ja jälkeen. Muiden lajien arvosteluoikeuksia sain sitten seuraavina vuosina sitä mukaa, kun ennätin suorittaa koearvosteluja.

Minulla on Ylituomarioikeudet, jonka edellytyksenä oli oltava voimassa arvosteluoikeudet kaikissa lajeissa. Sisäasiainministeriö on myöntänyt minulle myös pelastuskoiratuomarioikeudet SVJ:n esityksestä silloisten ehtojen eli jälki ja hakukokeen arvosteluoikeuksien perusteella. IPOR-kokeet tulivat tutuksi toimiessani tuolloin SPKL:n pelastuskoiratoimikunnan sihteerinä ja osallistumalla koulutus ja harjoitusarvosteluihin. TOKO-tuomarointini lähti vähän samoilta pohjilta kuin aikanaan PK-puolikin. Olin harrastanut omalla koiralla kisaamista TVA:lle asti ja näinollen täytin pääsyvaatimukset ja kerhokin puolsi (pakotti) kurssille.

Minusta on itsestään selvyys, että "vanhemmat" harrastajat kouluttautuvat ja ottavat vastuuta harrastuksen jatkumisesta ja täyttävät omalta osaltaan tehtävänsä ketjussa myös tuomarina. Onhan luonnollinen asia, että kaikki elementit tarvitaan, jotta ketju toimii. Oikeudenmukaisen vastuun kantaminen kuitenkin edellyttää, että tunnet koirat, säännöt ja arvosteluohjeet ja toimit rehellisesti niiden mukaan. Virheitäkin toki teemme, mutta jos pystyt ne myöntämään ja korjaamaan, niin kohtuuttomia ongelmia ei pitäisi olla.

Mitä vaaditaan, että saa ja säilyttää tuomarioikeudet (oma harrastustausta, kurssit, koulutus jne.)?

Olipa kysymys, piti tosiaankin miettiä hetki. Itselleni ei ole ollut tarve pohtia asiaa näin päin. Toimimalla itse aktiivisti tuomarina ja piirikouluttajana SPKL:n ehdot ovat luonnollinen asia. Kutakuinkin samat jutut ovat voimassa niin SPKL:n kuin SKL:nkin osalta eli osallistuminen järjestettäviin jatkokoulutuksiin vähintään joka toinen vuosi on tarpeen. Lisäksi järjestetään ns. täydennyskoulutuksia eri osa-alueilla ja lajeissa, joihin on hyvä osallistua. Onneksi myös aktiivit kilpailijat tuntevat oikeutensa ja osaavat vaatia oikeutetusti oikeaa sääntöjen mukaista toimintaa kaikissa tasoissa.

Mitkä ovat mielestäsi PK-tottelevaisuusosuuden ja tokon eroavaisuudet tuomarin arvostelun kannalta?

Itse asiassa on sama, mitä koira tekee, kunhan se on opetettua ja yhteistyö toimii. Molempien tottelevaisuussuoritukset ovat kuitenkin erilaisia ja lähtevät eri tasosta samoin kuin myös päättyvät eri tasoon. Tokon ALO-putki on yksinkertainen ja selkeä, mutta EVL:n liikkeissä pitää koiran todella osata liikkeet ja ottaa ohjausta vastaan myös liikkeen eri osioidenkin aikana. Toko arvostellaan ja näytetään liikkeittäin, ja kokonaisuus on matematiikkaa pois lukien alempien luokkien kokonaisvaikutus, jonka tuomari muodostaa arvosanaksi näkemänsä aikana. Määrätyt virheet on kirjattu suoraan arvosteluohjeeseen, johon tuomarinkin täytyy nojata. Nuo kirjatut virheet ja muut poikkeamat optimisuorituksesta onkin sitten tuomarin arvioitava ja muodostettava lopullinen arvosana sen perusteella.

Sama tapahtuma on itse asiassa myös PK-tottiksessakin, mutta tuomari ilmoittaa loppuarvosanan ja pisteet vasta tottelevaisuusosuuden tultua kokonaan suoritetuksi. PK-tottiksessa on kuitenkin selkeä ero, millä painoalueella virhe tapahtuu eli onko kysymys valmistavasta, varsinaisesta vaiko liikkeen päättävästä osuudesta ja mitä osioita varsinainen liike sisältää. Loppuarvosanaa muodostettaessa tulee huomioiduksi ns. tekninen osaaminen, mutta myös ohjaajan toiminta, koiran suoritushalu ja koiran ja ohjaajan yhteistyö tulee osata yhdistää oikein annettavaan loppuarvosanaan ja pisteisiin sovittujen ohjeiden mukaisesti.

Molemmissa tottelevaisuussuorituksissa on tärkeää koiran iloisuus ja työskentelyhalu koko tottelevaisuusosan keston ajan. Tokossa syntyy liikkeiden väliin enemmän luonnollisia katkoja, mutta ennen kaikkea PK:ssa tottelevaisuus nähdään kokonaisuutena, jossa koiraa ei tarvitse virittää eikä asetella liikkeiden välillä ja viretila kestää hyvänä ja tarkkaavaisena koko tottelevaisuuden ajan.

Kuinka koiran ohjaajan tulisi ottaa huomioon koiran koulutuksessa ja koetta suorittaessaan em. eroavaisuudet?

Kuten edellä kerroin on itse asiassa sama, mitä tehdään, kunhan koiralle on asiat opetettu. Lisäksi on tärkeää, ettei koira toimi automaationa joidenkin rituaalien pohjalta, vaan toimii ja ottaa ohjausta opetetusti käskyillä tai muilla ohjaajan opettamilla keinoilla ripeästi ja iloisesti. Ohjaajan tulee tuntea säännöt ja tavat toimia kentällä oikein, koira ei valits,e onko liike PK:ta vai tokoa.

PK-kokeeseen sisältyy myös maasto-osuudet, jotka poikkeavat toisistaan lajeina. Mitä haasteita se asettaa tuomarille?

Tuomarin, joka arvostelee eri maastolajeissa, tulee tuntea lajit. Tulee tuntea myös hajukäyttäytyminen niin maavainu- kuin ilmatyöskentelyssäkin. Lisäksi tulee tuntea ja tietää koiran käyttäytymisen perusteet ja omata kokemusta ja silmää lukea tapahtumaa ja yhdistää näkemänsä lajiohjeen arvosteluun.

Voisitko kertoa, millaisen koesuorituksen mielelläsi näkisit koirakolta ns. hyvänä suorituksena?

Odotan koiralta iloista aina valmista käyttäytymistä ja suoritusta, jossa näkyy yhteistyö ja osaaminen sekä suoritushalu koiran omana aktiivisuutena ohjaajan ohjeistuksen mukaan. Osaava ohjaaja osaa viedä suorituksen yhteistyössä koiraansa lukien ja vain tarvittavin "avauskäskyin" ja kannustuksin. Suoritusten jälkeenkin koira on sitä mieltä, että "älä lopeta vielä".

Olet pitkänlinjan koetuomari, vuosien varrella muutoksia on tehty niin sääntöihin kuin koeliikkeisiin, mitä olet jäänyt kaipaamaan, mitä hyvää on nykyisessä ja mitä toivoisit tulevaisuuden tuovan?

Sääntökirjoja, jotka tänä päivänä hienosti jaetaan sääntöihin ja lajin koe- ja arvosteluohjeisiin vaikkakin samoissa kansissa on tosiaan vuosien varrella tullut tutuksi lukematon määrä ja melkein kaikki ovat vielä jopa tallessakin.

Ennen puhuttiin vain säännöistä ja arvosteluohjeista, mutta nykykäytännöllä eriyttämällä on saatu hienosti jaettua järjestöpolitiikkaa enemmän omaan piikkiin. Sääntöjen muuttaminen on kaikkein raskain tie, mutta laji- ja arvosteluohjeiden muuttaminen onnistuu helpommin. Nykyäänhän kuitenkin ollaan oltu onneksi pitkään suhteellisen pienten muutosten varassa. Aikojen saatossa on kuitenkin muutoksia nähty, ja ne ovat olleet jopa koiran koulutuksen kannalta merkittäviäkin.

Paljon muistellut kansalliset ryhmäliikkeet ovat jääneet pois ja tilalle on tullut kansainvälinen meininki. Kieltämättä kaiholla muistelen silloisia ryhmäliikkeitä, joissa saatiin näyttävyyttä, sosiaalisuutta ja vieläpä ohjaajien yhteenkuuluvuuttakin. Toiminta oli enempi ohjattua yhteistoimintaa niin koirille, ohjaajille, tuomareille kuin myös järjestäjillekin.

Nykysääntöhän ei ko. toimintoja suoraan estä, mutta emme ole onnistuneet kanavoimaan kuitenkaan asioita siten, että tuo sama jatkuisi. Päinvastoin olemme sallineet järjestettäviksi pieniä rajoitettuja kisoja, joissa sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta kohta emme tunne toisiamme ja koiratkin katselevat kummissaan lajinsa muuta edustajaa. Toki yhteiskuntakin on muuttunut ja me ihmisetkin olemme erakoituneet omiin kuvioihimme? Näin ainakin jotkut väittävät. Nykyään jos järjestetään tavallinen kansallinen koe, jossa tottis ja maasto on jaettu eri päivälle, jäämme kotiin tai ainakin käymme kotona yötä. Kokeilkaapa! Ennen se oli jopa hauskaa!

Koirien kannaltahan perusasiat eivät ole merkittävästi muuttuneet. Otetaan tottista ja mennään maastoon. Tottisliikkeet, kunhan ne ovat ajoissa tiedossa, voidaan opettaa silloisen tai nykyisen ohjeen mukaan ja maastossa, oltiinpa sitten jäljellä tai henkilöetsinnässä, tarvitaan edelleen koiran nenää. Valitettavasti nämäkin asiat ovat näkemykseni mukaan pikkuhiljaa muuttumassa enemmän teoreettiseksi lakkapöydän ääressä luoduiksi ihmeellisyyksiksi, joilla holhotaan enemmän ihmisyhteisöä kuin itse varsinaisen suorittamisen ohjausta. Mitä ohjaaja tekee, mitä tuomari tekee ja mitä se itse koira tekee...? Onko tarkoitusperät yhtälössä...?

Nykyiset kehittyneet koulutusmenetelmät tuntuvat mielestäni oikean suuntaisena kehityksenä ja vanhat pakkotahtiset jutut on tulleet onneksi hylätyiksi. Tiedon kulku on kehittynyt, ja sitä on avoimesti saatavissa monien kanavien kautta.

Huolenaiheeni kiinnityy väen jakautumiseen ja talkooväen puutteeseen. Tuolla jakautumisella tarkoitan harrastusmuotojen lisääntyneillä vaihtoehdoilla ja siten porukoiden pilkoutumisella. Järjestövoima on sitä myötä katoamassa ja isompien tapahtumien järjestäminen edellyttää useinmiten voimien haalimista eri harrastajien keskuudesta, joissa kaikki ei tunne oloaan kotoiseksi oman lajinsa parissa.

Lopuksi muutama kannustava sana PK- ja tokoharrastuksesta kiinnostuneille sekä myös jo kilpailuharrastuksen jo aloittaneille koiran omistajille

Vaikka tuossa hiukan brovosoinkin haluan lopuksi kuitenkin tuoda esille, että partani on alkanut kasvaa koiraharrastuksen kuluessa ja onpa jopa tukkanikin ennättänyt harmaantua vuosien saatossa, mutta päivääkään ei tarvitse antaa pois. Pidän koirista ja ihailen edelleen niiden vilpittömyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. On ilo touhuta oman koiran kanssa ja katsella toisten touhuja vaikkapa tuomarina. Se on kasvattanut ja kasvattaa edelleen.

Koiran tallaajaksi pitää syntyä, vain harva saadaan puhumalla muuta kuin ohikulkijaksi, mutta koira antaa jokaiselle pajon ja se kannattaa kuitenkin jokaisen kokea!