Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2020

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 17.4.2020

Aineisto palstanpitäjille 17.4.2020

Aineisto päätoimittajalle 24.4.2020

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Uutta Extranetissä

Extranetistä löydät nyt myös viimeisimmän lehden pdf:n!

Kati Wala

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 4/2005


© Kati Wala, haastatteli Anu Takkunen

wala.jpgAgilityn MM-kisat pidettiin tänä vuonna 23.-25.9. Espanjan Valladolidissä. Tässä Kati tutustumassa espanjalaiseen Alex Paolaan, joka kisasi kääpiövillakoiransa Lindan kanssa Espanjan mini-joukkueessa. Kuvan nappasi tuomarikollega Anne Savioja.

Seura jossa harjoittelet/ ketä edustat?

Olen Porvoonseudun Koiraharrastajien perustajajäsen. Sittemmin olen muuttanut ja matka Kellokoskelta Porvoon treeneihin on melkein liian pitkä. En ole toistaiseksi minkään muun seurankaan jäsen, joten jos kisaan menisin, varmaankin heitä edustaisin.

Milloin agility-kärpänen puri?

Vanhin koirani on 16,5-vuotias tällä hetkellä. Herra on syntynyt 1989 keväällä, jolloin jo heti olin innokkaana seuraamassa ja syksyn tultua itsekin opettelemassa. Aiemmin olin jo nähnyt ja seuraillut, mutta se varsinainen "isku" tuli oman koiran myötä.

Milloin ja miksi päätit, että sinusta tulee agility-tuomari?

Agility kohdallani käsitti hyvin varhain jo paitsi omaa treenausta, myös muiden koulutusta ja erilaista toimihenkilöintiä. Kävin viralliset koulutusohjaaja- ja toimihenkilökurssit ja olin monin eri tavoin järjestämässä kilpailuita ja muita agility-tapahtumia samalla kun kilpailin aktiivisesti. Tuomariksi hakeutuminen kypsyi vähitellen ja mahdollisuuksien tarjoutuessa se oli itsestään selvä päätös oppia ja toimia lajissa taas toisella tavalla mukana.

Mitä tuomarikoulutusta olet saanut?

Olen ns. kahden kurssin tuomari. Kävin Turussa pidetyt kurssit sekä vuonna (olikohan se...) 1995 ja 1997. Ensimmäiseltä ei minua haluttu mukaan "remmiin", joten otin uusiksi ja kahlasin pitkän viikonlopun uusiksi myöhemmin. Verrattuna esimerkiksi viimeiseen tuomarikurssiin sanoisin, että ison osan koulutusta sain, kun kurssin suoritukseen vielä kuului tuomarikollegio. Se oli todellista prässiä ja harjoittelua, joka antoi hedelmää eteenpäin. Ylituomarointia varten kävin myös erillisen ylituomarikoulutuksen, joka on koiralajille kuin koiralajille yhteinen. Se tuli suoritettua joitain vuosia sitten. Olen ottanut osaa myös Peter Lewisin kurssille.

Mikä tuomarin työssä on haastavinta?

Yksittäistä haastavuutta on ehkä vaikea nimetä. Haasteet ovat erilaisia ja ne vaihtelevat. Oma haasteensa on tietenkin löytää aika, jolloin keskittyy vain ratojen tekemiseen ja miettii etukäteen sen, mitä kilpailultaan hakee. Haaste on myös soveltaa oppi käytäntöön ja pystyä olemaan samanaikaisesti jämpti ja joustava. Yksi haaste on sekin, ettei säät, väsymys tai mikään muu ulkoinen estä sisäistä keskittymistä jokaisen kilpailijan kohdalla tasavertaisesti.

Millaista kisaa on kiva/mukava tuomaroida?

Jokainen kisa on kiva, omasta asenteesta se on pitkälti kiinni. Toiset kisat ovat kuitenkin kivempia kuin toiset. Mitään yksittäistä syytä siihen ei oikeastaan voi nimetä, se on vain "ilmassa". Kun ilmapiiri on leppoisa, vaikka tehokaskin, on mielestäni kaikilla kivaa. Turha nipottaminen ja syyttely jne. luovat ehkä eniten epämukavaa oloa - ja varmasti kaikille.

Kumpia tuomaroit mielummin, aloittelevia vai jo kauan kisanneita? Miksi? Millainen on mielestäsi suomalaisten agilitykoirien taso ulkolaisiin verrattuna?

Sekä aloittelevissa että kauemmin kilpailleissa on tuomarin kannalta tietenkin puolensa. Minulla ei kuitenkaan ole varsinaista ajatusta, mitä ryhmää mieluummin tuomaroin, tilanteet nekin vaihtelevat. Ainut, mikä ei ehkä ole mieluinen, on täysi mölliagility. Se taas ihan vain siitä syystä, että on vaikea asennoitua epävirallisiin sääntöihin, kun se virallisuus tulee selkärangasta. Tuntee toimivansa ihan hassusti ja sitä kautta miettii, meneekö homma oikein.

Suomalaisten tasosta verrattuna ulkomaisiin olen valitettavasti sitä mieltä, että olemme hieman "pudonneet kelkasta". Olemme pärjänneet ja tehneet upeaa työtä koirinemme, ohjaustapoinemme ja niin edelleen. Suomalaisen sisun olemme esimerkiksi unohtaneet. Toki kisassa kuin kisassa mutta ennen kaikkea Suomea edustamassa pitäisi päässä olla opit opittuna ja mielessä valtava tahto voittaa. Voittaakseen on uskallettava antaa 200 %:sti itsensä likoon. On turha varmistella paikassa, jossa virheellä tai aikavirheellä ei kuitenkaan enää tekisi mitään. On opeteltava tekemään niin, ettei virheelle ole mahdollisuutta. Asenteen kautta paitsi kilpailuun, mutta myös kilpailun kaikenlaiseen järjestämiseen kannattaisi kiinnittää huomiota yhä enemmän. On menty tilanteeseen, jossa vahtaamme kisajärjestäjinä sekunteja aikataulussa, syytämme toisiamme milloin mistäkin, emmekä osaa olla rentoja, mutta itsensä likoon laittavia.

Kuka on/oli tuomari ihanteesi? Miksi?

Ei ole ketään erityistä nimetä, eikä oikeastaan syytäkään miksi ei ole. Tuomari-ihanne on ihminen, joka on tasapuolinen, oikeudenmukainen, kekseliäs ja viitseliäs. Hyvät käytöstavatkaan eivät saisi olla vain poikkeus.

Mitä kisaa haluaisit tuomaroida? Miksi?

Tässäkään kohtaa minulla ei ole unelmia. Kuin yleensäkin elämän, otan päivän kerrallaan ja sopeutan tilanteet niiden vaativiin tasoihinsa.

Mitä koiria sinulla on? Kisaatko omien koiriesi kanssa?

Minulla on tällä hetkellä vielä pieni vanhustenkerho kotona. Manchesterinterrieri "Fellow" viettää muutaman kuukauden päästä 17. vuotissynttäreitään. "Nuori" rouva; manchesterinterrieri "Fiobe" juuri täytti 11 vuotta. Nuorimmalla periaatteessa vielä voisi treenailla ja jopa kisata, sillä kunto on hyvä ja tuossa iässä Fellow'kin oli vielä kova menijä. Olen kuitenkin myös yksinhuoltaja ja koko paletin pyöritys liikkuvan työn kanssa ei ole antanut periksi edes asianmukaiselle treenaamiselle. Pentua olen kovasti ottamassa, enkä rotua ole vaihtamassa. Katsotaan, miten selviän lasten harrastuksista ja mahdollisesta omasta pentukuviosta. Olisi toki upeaa jälleen kisata itsekin, viimeistään eläkeiässä :D)

Mikä sinusta tärkeintä agilityssä?

Kyllä tärkeintä tulisi olla se koiran ja ihmisen yhteistekeminen. Siinä opitaan samalla kaikkea muuta, mutta vastapainona kaikkeen muuhun voi yhdessä oppia, opettaa, liikkua ja iloita.