Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2020

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 17.4.2020

Aineisto palstanpitäjille 17.4.2020

Aineisto päätoimittajalle 24.4.2020

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Uutta Extranetissä

Extranetistä löydät nyt myös viimeisimmän lehden pdf:n!

Mia Laamanen

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2002


Kysymykset ja vastaukset on julkaistu aikaisemmin TSAU:n jäsenjulkaisussa, lainattu luvalla.

miapuruskainen.jpgKerro vähän itsestäsi? Kauanko olet harrastanut agilityä? Millaisella menestyksellä ja minkä rotuisen/rotuisten koirien kanssa?

Olen Mia Laamanen (ent. Puruskainen) Espoosta. Perheeseen kuuluu melko tuore aviomies Tomi, lapinkoiratytöt Epi (11 v. ja asuu pääosin äitini luona Lohjalla) Likka (8 v.) sekä bordercollie poika Wäinö (5 v.) ja bordercolietyttö Aino (1 v.) Agilityyn tutustuin ensikertaa vuonna 1991 Epin kanssa ja siitä lähtien olen lajin parissa viihtynyt. Epin kanssa harrastaminen oli hieman vaikeaa, koska selkävaivojen johdosta Epi ei suostunut silloisia 75 cm:n korkuisia hyppyjä hyppäämään. Likan kanssa olemme tällä hetkellä III-luokassa ja kisaamme yhteiseksi iloksemme ja mikä ettei muutaman sm-nollan kerätäksemme. Wäinön kanssa kisaamme myös III-luokassa ja tähtäimenä ovat SM-kilpailut. Aino on vielä koulutuksen alla ja lähtee kisaradoille, kun on valmis.

Mikä sai sinut ryhtymään tuomariksi? Koska olet valmistunut tuomariksi?

Tuomariksi valmistuin 1997. Vaikea sanoa miksi loppujen lopuksi tuomarikurssille lähdin, ajatus tuomarihommasta tuli mukaan melko alkuvaiheessa harrastusta.

Saako tuomarikurssilta hyvät valmiudet toimia tuomarina? Miten ylläpidät omaa tuntumaasi toimia tuomarina? Onko tuomareilla jatkokoulutusta?

Tuomarikurssi oli minulle melko rankka kokemus henkisesti, mutta kurssi antoi mielestäni hyvän käsityksen tehtävästä, mihin oli ryhtymässä. Jokainen tuomarointi kerta on aina erilainen ja uusien ideoiden sekä ajatusten lähde. Tuomarointituntumaa ylläpidän tuomaroimalla tasaisin väliajoin, käymällä kisoissa ihan vain katsomassa muitten tuomareitten toimintaa ja kisaajien suorituksia, osallistumalla tuomareiden neuvottelupäiville, keskustelemalla muitten tuomareiden kanssa erilaisista arvosteluun liittyvistä kysymyksistä ja tilanteista, kilpailemalla aktiivisesti omien koirien kanssa ja pyrkimällä käymään katsomassa SM- ja MM-kisoissa (tulevaisuudessa myös PM-kisoissa). Varsinaista jatkokoulutusta tuomareilla ei ole, tosin tuomareilla on vuosittainen tuomareiden neuvottelupäivä, jonne jokaisen agilitytuomarin on osallistuttava kerran kahdessa vuodessa.

Mikä on vaikeinta tuomarityöskentelyssä? Entä palkitsevinta?

Vaikeinta on jatkuvasti uudistaa omaa käsitystä agilitystä ja näin kehittää omia ratojaan siten, että ne tasapuolisesti testaavat ja kehittävät kilpailijoiden tasoa. Kun kilpailijat suorittavat suunnittelemiani ratoja, on palkitsevinta on nähdä onnistuneita suorituksia ja huomata se tyytyväisyys onnistumisesta, jonka näkee sekä ohjaajasta että koirasta. Myös hyvän ohjaajan ja koiran välisen yhteistyön näkeminen lämmittää mieltä.

Millaisista radoista itse pidät? Millainen on mielestäsi hyvä rata? Onko sinulla tiettyjä asioita, joita vaadit esim. eri luokkien osaamistasolta?

Pidän radoista jotka ns. virtaavat, eli koiralle ei tule turhia pysähdyksiä ja koira voi ohjaajan oikein sijoittuessa lukea rataa. Radoissa tulee olla haastetta, niiden tulee vaatia ohjaajalta rohkeutta luottaa koiraansa ja itseensä ja radoilla mennään lujaa. Radalla voi lähettää ja vastaanottaa koiraa ja koiran tulee olla aina ohjaajansa hallussa, jotta radasta selvitään virheittä. Radan suorittamisesta tulee hyvä mieli.

Toki radat eroavat taso- ja säkäluokittain. Isommille koirille pyrin aina hieman väljentämään ratoja, koska erikokoiset koirat kääntyvät eri tavoin. I-luokan radat pääasiassa testaavat koiran suoritusvarmuutta esteillä ja ohjaajan kykyä ohjata koira esteitä toisille. II-luokassa vaatimustaso nousee enemmänkin estekuvioiden suorittamiseen ja ohjaajan kykyyn selviytyä niistä, lisäksi vauhtivaatimus hieman nousee. II-luokassa mielestäni haetaan varmuutta jota III-luokassa tarvitaan. III-luokassa on sitten varmuus ja vauhti eri estekuvioissa etusijalla. Samoin ohjaajan luottamus omaan ja koiran osaamiseen kovassa vauhdissa.

Joka radassa on tasoluokasta riippumatta aina joku ajatus, jonka ohjaajan tulisi nähdä, eli koulutusohjaajat voisivat panostaa koulutuksessa myös ratojen lukutaitoon.

Mitä mieltä olet ihanneajoista? Paljon on taas keskusteltu siitä, että ne ovat liian tiukkoja? Suositko itse todella tiukkaa ihanneaikaa vai vähän "löysempää"?

Ihanneajan määritän mittaamalla radan pituuden ja jakamalla ko. pituuden radan suunnitellulla etenemällä. Viime vuodesta en ole ratojeni etenemisnopeuksia muuttanut, eli ihanneaikoja en ainakaan vielä ole kiristänyt. Tällä hetkellä pohdin aihetta paljon, koska ns. tiukalla ja löysällä etenemällä on oman hyvät ja huonot puolensa. Hyvä ihanneaika mielestäni pistää jokaisen kilpailijan yrittämään kaikkensa ollakseen nopein, mutta ei kuitenkaan liikaa painosta hätäilyyn ja tästä johtuviin virheisiin. Itse kilpaillessani pidän kun ihanneaika on vaativa mutta mahdollinen. Likan kanssa kilpaillessani tiedän ihanneajan olevan usein liian tiukka meille, mutta eipä Likka mielestäni liiku tarpeeksi lujaa kolmosluokan koiraksi (ehkä kun koiralta vähennetään pari kiloa painoa, niin aikoihinkin voi olla paremmat mahdollisuudet).

Mitä virheitä radoilla tehdään eniten? Mikä tuottaa kilpailijoille eniten vaikeuksia?

Eniten 1- ja 2-luokissa ongelmia aiheuttaa koirien estevarmuuden puuttuminen ja tähän läheisesti liittyvä ohjausvarmuuden puuttuminen. Joskus koira saattaa olla hyvinkin varma esteillä, mutta kun ohjaajalla ei ole tarpeeksi ohjausrutiinia, niin ohjaaja heijastaa koiraansa omaa epävarmuutta aikaansaaden koiran tekemään virheen. Jonkun verran ongelmia on myös yhteistyössä, eli joko koira ei ole ohjaajansa hallussa tai ohjaaja ei jostain syystä luota koiraansa. Estevirheistä pujottelu ja kontaktit ovat ehkä yleisimpiä, joskus ongelmia aiheuttavat ns. harvinaiset esteet (umpitunneli, ohjausvirheet 3-luokassa ongelmat ovat hajanaisempia, liittyvät ehkä enemmän ohjaajien päähän kuin varsinaisesti koiriin.

Lähdetäänkö sinun mielestäsi meillä kilpailemaan liian aikaisin osaamistasoon nähden - vai liian myöhään - tai jopa sopivasti?

Mielestäni usein näkee koiria ja ohjaajia, joiden olisi ollut hyvä vielä hieman kehittää omaa varmuuttaan esim. esteiden suorittamisessa, esteiden välillä etenemisessä ja/tai ohjauksessa. Toisaalta, jos kilpailemaan lähteminen venyy ja venyy, niin siitä saattaa tulla joskus aikamoinen painajainen kilpailijalle. Epävirallisten kilpailujen määrä voisi (ainakin meillä pääkaupunkiseudulla) olla suurempi, näin ns. aloitteleva ja möllit voisivat paremmin harjoitella kilpailemista.

Mitä mieltä olet 1.5. voimaan astuvista sääntömuutoksista?

Kun FCI säännöt muuttuvat, on hyvä että myös Suomen säännöt muuttuvat vastaavasti.

Mitä mieltä olet suomalaisten koirien tämänhetkisestä tasosta?

Mielestäni koirien taso Suomessa on hyvä samoin ohjaajat ovat hyviä. Henkisen valmentautumisen ja mattoalusta-kokemuksen puolella ovat varmaan suurimmat puutokset. Tärkeintä olisi varmaan jokaisen kilpailijan miettiä tarkkaan mikä sopii omalle koiralle ja ohjaajalle itselleen, omaksua uusia ajatuksia mutta soveltaa niitä vasta kun on varma, että ne sopivat itselleen. Muotivirtauksien mukana ei pidä mennä, mutta silmät ja korvat kannattaa aina pitää auki.