Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 1/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 21.12.2018

Aineisto palstanpitäjille 21.12.2018

Aineisto päätoimittajalle 28.12.2018

Lehti ilmestyy vkolla 7.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Tiny Harridan's

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 4/2013


© Susanna Mahlavuori, kuva Jouko Karhula

mahlavuori.jpgKennel Tiny Harridan's on saanut alkunsa vuonna 2001. Kantanarttumme Alina (FI MVA FinnSg EE VMVA Dobman'serin Evitah) on syntynyt vuonna 1999 ja tuli minulle monen vuoden harkinnan tuloksena. Tutustuin rotuun 1990-luvun alussa. Suuri koirapersoona Of Leijliden Tidi oli syy siihen, että rodukseni valikoitui juuri kääpiöpinseri. Kääpiöpinseri on jo kliseeksi muodostuneen sanonnan mukaan "suuri koira pienessä koossa". Silmääni miellyttää sen peruskoiran olemus ilman liioiteltuja piirteitä. Luonteen kaksijakoisuus sohvalla viltin alla leppoisasti makaavasta nautiskelijasta täyttä vauhtia metsässä viilettävään, ja samalla tarkkaavaiseen rottakoiraan, on sen suurin viehätys. Myös turkin helppohoitoisuus oli kiva "lisäbonus" rotua valitessa.

Koiramaailma ja kasvattaminen ovat tulleet minulle "verenperintönä". Isäni kasvattaa edelleen harmaita norjanhirvikoiria ja karjalankarhukoiria kennelnimellä Kosselon. Pienenä tyttönä kiersin isäni mukana näyttelyissä ja hirvimetsällä, olin mukana astutusreissuilla ja autoin pentujen ja aikuisten koirien hoidossa. Ensimmäinen oma koirani oli suomenajokoirauros Saksuon Adolf, joka muutti mukanani lapsuudenkodistani opiskelija-asuntoon ja ehti 14-vuotisen elämänsä aikana nähdä opiskelijaelämää ja myös kahden vanhimman lapsemme alkuvuodet. "Aatu" oli hyvä ison koiran malli vuoteen 2009 saakka syntyneille kääpiöpinseripentueillemme. Haaveissani siintää suuren koiran hankinta jossain vaiheessa, kunhan oma laumamme on luonnollisen poistuman kautta pienentynyt – mutta siihenhän onneksi menee vielä kauan :-)

Olen kasvattanut näiden 12 vuoden aikana 15 pentuetta, ja niissä on ollut yhteensä 57 pentua. Vuonna 2012 Suomen Kennelliitto myönsi kennelillemme Vuolasvirta-palkinnon erittäin ansioituneesta kasvatustyöstä. Samaan aikaan myös isäni palkittiin kyseisellä palkinnolla karjalankarhukoirien kasvattamisesta. Oli ikimuistoinen tilanne olla palkittavana yhdessä isän kanssa näiden kovin erilaisten rotujen kasvattamisesta. Aina jos jotain merkittävää tapahtuu jommankumman kasvatustyöhön liittyen, ensimmäisten joukossa kerromme siitä toisillemme. Isäni on ollut suuri vaikuttaja siihen, että minäkin aloitin kasvattamisen.

Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi 4 lasta (vanhin 9,5 vuotta ja nuorin tätä kirjoittaessa 4,5 kuukautta) ja 5 kääpiöpinseriä. Joukon jatkona hengailee 2 maakilpikonnaa ja olohuoneen nurkassa akvaario. Harrastuksiini kuuluu koirien lisäksi ratsastaminen, olen hoitanut samaa suomenhevosoria jo 14 vuotta. Eläimet täyttävät elämäni melko kokonaisvaltaisesti, sillä myös työni, josta olen tällä hetkellä äitiyslomalla, liittyy eläimiin.

Kasvatustyö on antanut minulle paljon näiden vuosien aikana. Olen saanut tutustua moniin hienoihin ihmisiin ja saanut hyviä ystäviä, joista monien kanssa pidän yhteyttä muissakin kuin koira-asioissa. Tästä esimerkkinä mainittakoon, että nuorimman lapsemme kummeina on pariskunta, jolla on meiltä kolme kääpiöpinseriä.

Palkitsevinta kasvatustyössä on nähdä se, kuinka koira tuo iloa omistajalleen jokapäiväisessä elämässä. Toki on myös upeaa olla mukana menestyksen hetkellä näyttelyssä tai kuulla hienosta suorituksesta agilityssa tai vaikkapa tottelevaisuuskokeessa. Kääpiöpinseristä on moneen harrastamiseen, sen ovat kasvattini minulle näyttäneet.

Vaikeimpina asioina olen kokenut muutamien kasvattien terveysongelmat ja ennen kaikkea se mielipaha, jota ne kasvatinomistajille aiheuttaa. Viimeisimpänä sijoitusnartuksi tarkoitetulla pennulla todettu synnynnäinen aorttastenoosi, joka luonnollisesti sulkee sen pois jalostuksesta. Tällaisina hetkinä se, että koiraa ei voikaan käyttää jalostukseen, on pieni murhe sen rinnalla, että koira ei välttämättä pysty elämään normaalia elämää.

Jos harkitsee kasvattajaksi ryhtymistä, on tärkeää harrastaa rotua pidemmän aikaa. Kiertää näyttelyitä, tavata kasvattajia ja muita rotua harrastavia ihmisiä. Kuuntelemalla, katselemalla ja keräämällä tietoa laajasti pitää ensin tehdä itselle selväksi, mikä on se oma ihanne-kääpiöpinseri, tietenkin nojaten rotumääritelmään. Omissa koirissa pitää osata nähdä niiden vahvuuksien lisäksi myös heikkoudet ja myöntää joidenkin koirien kohdalla se, että kaikista ei välttämättä ole jalostuskäyttöön. Jalostuskoiria etsiessä tulee ulkomuodon lisäksi ottaa tarkasti huomioon terveydelliset seikat luonnetta tietenkään unohtamatta. Oma vahva narttulinja on kasvattajan tärkein valtti.

Monipuolinen harrastuneisuus koiramaailmassa myös oman rodun ulkopuolella lisää katsantokantaa ja avartaa omia näkemyksiä. Avoin keskustelu muiden kasvattajien kanssa ja erilaisten mielipiteiden kuunteleminen voivat usein auttaa, jos jokin asia askarruttaa omaa mieltä kasvattamiseen liittyen.

Tulevaisuudessa aion jatkaa kasvattamista samaan suht rauhalliseen tahtiin kuten tähänkin asti. Lasten hieman kasvettua isommiksi toivon voivani jälleen aktiivisemmin harrastaa mm. näyttelyitä, jotka muutamina viime vuosina ovat luonnollisestikin jääneet vähän vähemmälle.

Lopuksi haluan lausua isot ja nöyrimmät kiitokseni kasvatinomistajille aktiivisuudesta, ilman teitä ja teidän harrastuneisuutta ei Vuolasvirta-palkintoa olisi saatu.

Susanna Mahlavuori
Kennel Tiny Harridan's
p. 050 527 8822
Kotisivu