Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2020

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 17.4.2020

Aineisto palstanpitäjille 17.4.2020

Aineisto päätoimittajalle 24.4.2020

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Uutta Extranetissä

Extranetistä löydät nyt myös viimeisimmän lehden pdf:n!

Elina Tan-Hietalahti, Suomi

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 4/1994 ja 1/2005


elina2d.jpgKuvassa Elina ja shiba-pennut Hollannissa. Kuva Elinan arkistosta.

Esittely 4/1994:

Elina on ollut mukana snautseri-pinseri-touhuissa alusta lähtien. Näin hän kertoo:

Miten ajatus kerhon perustamisesta yleensäkin syntyi?

Olin saanut ensimmäisen snautserin Camp. Volker Obotritin keväällä -54. Ajatus oman kerhon perustamisesta heräsi vähitellen ja tuntui luonnolliselta ja niin saivat kaikki rotujamme omistavat kutsun perustavaan kokoukseen, minä muiden muassa.

Tämä tapahtui lokakuussa -54. Kutsua noudattivat muistaakseni 10-11 henkeä, innostus oli valtava ja ajatus omasta yhdistyksestä viehättävä.

Hieman myöhemmin 11.11.1954 oli kerhon virallinen perustava kokous. Saimme kerholle säännöt ja nimeksi tuli Suomen Snautseri-Pinserikerho - Finska Schnauzer-Pinscherklubben, toiminta alkoi kerhossa.

Miten ajauduit mukaan kerhon toimintaan?

Kuin itsestään ajauduin mukaan toimintaan, jokainen halusi tehdä jotain kerhon hyväksi.

Mitkä asiat olivat silloin vuonna 1954 pinnalla snautseri-pinseriasioissa?

Uuden kerhon perustaminen vaati jokaiselta mukana olevalta aikaa ja energiaa, suunnittelimme jalostusta, värväsimme jäseniä, koulutimme koiriamme Laakson kentällä, oli nuorisotoimintaa ja hieman myöhemmin aloimme julkaista monistetta, josta myöhemmin kehittyi kerholehti.

Oliko jäseniä helppo saada? Miten jäsenhankinta toteutettiin?

Silloin alkuaikana kaikki oli vielä pienimuotoista, jäseniä ei ollut paljon, rotujemme kasvattajia vain muutama - pääasiassa keskisnautsereiden kasvattajia, snautserirodut eivät olleet kovin suosittuja. Jäsenmäärä kasvoi vähitellen, vaikkakin hitaasti.

Miten kasvattajat ja omistajat suhtautuivat kerhon perustamiseen?

Muistaisin, että snautserikasvattajat kuuluivat kerhoon, sen sijaan kääpiöpinserikasvattajat eivät tunteneet tarvetta hakeutua yhdistyksen piiriin. Kerhoiltoja järjestettiin, niihin oli hauska mennä.

Tämä alkuaika oli jonkinlaista pioneeriaikaa, opiskelun ohella jotain aivan muuta, olimme suuria idealisteja.

Järjestettiinkö jäsentapaamisia? Millaisia?

Jäsentapaamisia järjestettiin kerhoiltojen muodossa, koulutuksen kautta ja nuorisotapaamisia oli aina silloin tällöin.

Mikä tapahtuma tai kuka henkilö on jäänyt parhaiten mieleesi? Miksi?

Minulle on jäänyt elävästi mieleen tuolta ajalta eräs vanha hieno herra, joka tuli sikaaria poltellen minua ja snautserinpentuani vastaan puistossa. Kun hän tuli kohdalleni, hän sanoi: "Kuinkas pikkuneidillä on snautseri, eihän se ole sovelias koira nuorelle naiselle, snautserihan sopii paremmin vanhoille herroille jo ulkonäkönsäkin tähden."

Miten toiminta on muuttunut näiden vuosien aikana?

Tottahan toki toiminta on muuttunut näinkin pitkänä ajanjaksona, kehitys on ollut valtava ja yhdistyksen jäsenmäärä on tietenkin aivan toista luokkaa. Kasvattajia on paljon, on toimintaa ja toimikuntia, kilpailu näyttelyissä on tänä päivänä kovaa, valitettavasti ei aina puhalletakaan enää yhteen hiileen vaan usein on kateutta ja epäsopua.

Onko sinulla omia koiria? Millaisia?

On tietenkin, minulla on kaksi shibaa, mutta kyllä sydämeni silti sykkii yhä snautsereille, jotka ovat kuuluneet elämääni vuosikymmenten ajan. Aika aikaa kutakin. Toin aikoinaan mustan snautserirodun Suomeen ja olin rodun ensimmäinen kasvattaja. Kennelnimeni oli Rivale ja muutettuani Hollantiin kasvatimme niitä mieheni kennelnimellä Hweeko. Olen kasvattanut lukuisia eri maiden ja kansainvälisiä valioita sekä kaksi maailmanvoittajaa.

Milloin aloit tuomaroida ja miten sinusta tuli tuomari?

Aloitin tuomarikurssin v. -65. Minusta tuli tuomari Suomen Snautseri-Pinserikerhon toivomuksesta ja tietenkin omasta halustani ja kiinnostuksestani ensisijassa omaan rotuuni ja vähitellen muihin rotuihin. Tunsin, että voisin antaa oman panokseni Suomen kennelelämään aloittamalla tuomarinuran.

Mikä tuomaroinnissa on vaikeinta?

Haluaisin "tuomaroinnista" sanoa, että rehellisyys ja vahva rodun tuntemus ovat A ja O. Asiallisen ja miellyttävän käyttäytymisen koiranomistajia kohtaan tulisi olla itsestään selvää.

Mihin kiinnität eniten huomiota?

Arvostellessani rotua kuin rotua on oltava silmiensä edessä ihannekuva ko. rodusta ja tähän ihannekuvaan verrataan kutakin arvosteltavaa koiraa.

Minä kiinnitän eniten huomiota tyyppiin ja siihen kuuluvaksi lasken tietenkin niin luonteen kuin koko olemuksen liikkeet. Pitäisi muistaa olla rehellinen rodulle, ei antaa vaikuttaa sieltä ja täältä tulevien "tuulien".

Millainen on mielestäsi hyvä koira?

Hyvä koira tässä tapauksessa on oma rotuni snautseri, joka säväyttää, siinä on "sitä jotakin".

Keskikokoinen snautserihan on yksi upeimmista roduista, sillä on paljon temperamenttia, se on tyylikäs ja sopusuhtainen, voimakas kuin jalo ratsu. Se on tasapainoinen, ei liian suuri ja pää on tietenkin tärkeä ja oikea snautseri-ilme (hieman röyhkeä). Kaiken kaikkiaan rodunomainen.


Esittely 1/2005:

© Liisa Lehtonen

Paljon on ehtinyt tapahtunut vuoden 1954 Messuhallin kevätnäyttelyn jälkeen. Silloin Elinan, skottihameisen opiskelijatytön luokse kömpi snautserinpentu ja hän valitsi ensimmäiseksi koirakseen, vastoin aiempia suunnitelmia, pippuri-suola snautserin. Elinasta on tullut vuosien mittaan kosmopoliitti ja kansainvälisissä koirapiireissä tunnettu tuomari ja koirankasvattaja.

Uranuurtavaa mustien snautsereiden kasvatustyötä

"Pikkuneidillä on snautseri. Sehän on vanhojen herrojen koira", sai Elina kuulla taluttaessaan Töölössä ensimmäistä koiraansa p&s snautseria Volker Obotritiä, Maxia.

Seuraavan koiransa Elina sai 1957. Se oli toinen Suomen ensimmäisistä mustista snautsereista. Seitsenkuinen Deli tuli Saksasta tunnetusta Basalteck-kennelistä. Deli oli viehättävä, sen ajan mittapuun mukaan hyvä snautseri ja se saavuttikin pian muotovalion arvon. Siitä tuli Rivale-kennelin kantanarttu, joka jätti jälkeensä useita kauniita jälkeläisiä. Näistä tunnetuin lienee ollut Rivale Freck (KANS MV), jolla oli myös kaunis sisko Fabiola ja vuotta nuorempi komea veli Galant. Kennelin nimi Rivale tulee Elina mielikasvista arokellukasta, jonka tieteellinen nimi on Geum Rivale.

Toisesta mustasta snautseristaan Elina kertoo näin: "Olin tutustunut tri Rita Traininiin, josta myöhemmin tuli rakas ystäväni ja tuomarikollegani. Rita toimi eläinlääkärinä Sveitsissä ja omisti kuvankauniin snautserinartun Carla Barbaneran, Noan. Sen kasvattaja oli tri Hans Räber. Kun Noa sai pennut, ne rekisteröitiin tuon kuuluisaan Barbanera kennelin nimiin. Tällöin solmin ystävyyssuhteen Hans Räberiin, taitavaan kynologiin ja geneetikkoon. Hänestä tuli oppi-isäni ja läheinen ystäväni."

"Aviomieheni Hassen kanssa meillä oli onni saada Noan pentu Ronit Barbanera, Nitte, ihana snautseri. Se oli kuvankaunis ja sen luonne oli vertaansa vailla. Se oli ystävällinen, aina iloinen ja mikä ihaninta se ei juurikaan haukkunut. Tärkein henkilö meidän perheessämme oli sille Hasse, huolimatta siitä, että minä ruokin sen. Se oli Hassen koira."

Nitte jätti joukon kauniita jälkeläisiä. Elinalla oli onnea kasvatustyössä ja tietysti taitoakin. Kansainvälisiä Rivale-valioita oli monta: Honor, Horst, Inferno, Izarra, Jaguar, Kohinoor, Orfeus sekä joukko Suomen, Pohjoismaiden, Norjan ja Ruotsin valioita.

Ikävää oli, että koirista jouduttiin luopumaan perheen tyttären Annen allergian vuoksi.

Kasvatustyö jatkuu

Mustien snautsereiden kasvatustyö jatkui kuitenkin myöhemmin Hollannissa. Elina avioitui Tri Liam Tanin kanssa, joka oli tunnettu mustien snautsereiden kasvattaja. Ensin kasvatit rekisteröitiin kennelnimellä Hweeko-Rivale. Alankomaiden rekisteröintimääräysten vuoksi siirryttiin myöhemmin kuitenkin käyttämään pelkkää Hweeko-nimeä, jota Elina edelleen käyttää.

Uudessa Hollannin kodissa Elinaa odotti kolme mustaa snautseria. "Oli ihanaa saada rakas rotu vuosien kuluttua takaisin," muistelee Elina. "Tuossa kodissa kasvoivat maailmanvoittaja Hweeko Porgy ja kansainvälinen valio Hweeko Scarlet. Siellä syntyi myös Tiffany, josta kehittyi kaunotar ja maailmanvoittaja."

Kasvatustyö laajeni aasialaiseen rotuun shibaan. Englannista Kiskas kennelistä saatiin Sakura ja Kamimaze, Little Man. Noita koiria katsellessa mielessä pyöri ajatus, olivatko nuo vinosilmäiset kissamaiset japanilaiset oikeastaan koiria vai kissoja. Kun Elina miehensä kuoltua muutti Suomeen, shibat seurasivat mukana.

Tuomarina Suomessa ja ulkomailla

Lähimmän snautseripiirin yllyttämänä Elina päätyi kouluttautumaan ulkomuototuomariksi ja osallistui tuomarien peruskurssille 1965. Tuomariksi hän valmistui 1966. Kannustimena oli myös SSPK:n ulkomaanmatkaa varten lupaama stipendi. Elina kuului ensimmäiseen SSPK:n neljän tuomarin ryhmään, joka valmistui vuonna 1971. Ensimmäinen arvosteltava rotu oli luonnollisesti snautseri ja sen jälkeen toisena tulivat cockerspanielit. Elinalla on oikeus arvostella ryhmät 1,2, 5 ja 8 (lukuun ottamatta suomenpystykorvaa, karjalankarhukoiraa ja pohjanpystykorvaa) sekä rotuja ryhmistä 6,7 ja 9.

Nykyään Elina arvostelee ehkä enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Mieluisimmaksi hän Pohjoismaiden lisäksi kokeen arvostelemisen Australiassa ja Englannissa. Näissä maissa kaikista koirista ei anneta kirjallista lausuntoa, joten arvostelu sujuu joustavasti. Myös Italia, Espanja ja Portugali kuuluvat suosikkimaihin.

Elina on ylpeä siitä, että on skandinaavinen tuomari. Pohjoismaisilla tuomareilla on maailmalla hyvä maine laadukkaan koulutuksen ansiosta. Ulkomaiset tuomari kollegat taas tulevat mielellään arvostelemaan Suomeen. Tämä on monille eksoottinen maa. Koirat ovat hyvä, koiranomistajat ovat ahkeria näyttelyssä kävijöitä ja järjestelyt hoidetaan huolellisesti.

Tärkeää on kokonaisuus

Toimiessaan tuomarina Elina haluaa kiinnittää huomiota ensisijassa kokonaisuuteen. Arvostellessaan hän pyrkii tuomaan esille jokaisesta koirasta jotain hyvää. Tarkoituksena on, että näytteilleasettaja kokee, että tuomari on juuri häntä ja hänen koiraansa varten. Mikäli koirassa on selviä puutteita, Elina pyrkii henkilökohtaisesti selvittämään niitä omistajalle. Tuomarin tulee käyttäytyä kehässä eettisesti oikein. Se on asia, johon tuomarikoulutuksessa tulee kiinnittää erityisesti huomiota.

Siitä, millainen snautserin tulee olla, Elinalla on luonnollisesti selkeä näkemys. Snautseri on temperamenttinen, vankkarakenteinen, neliömäinen ja tyylikäs, karkeakarvainen koira. Sillä tulee olla pitkä kaunis pää ja mantelinmuotoiset silmät, jotka antavat rodunomaisen hieman röyhkeän nk. snautseri-ilmeen. P&s värisillä koirilla tulee olla tumma maski ilmettä elävöittämässä. Tämä koskee kaikkia snautserikokoja.

Kääpiösnautserit ovat juuri kokonsa mukaan kääpiökoiria ja siksi kookkaita yksilöitä ei tulisi palkita. Terrierimäisyys ei myöskään kuulu kääpiösnautserille.

Pinserinkin tulee rotumääritelmän mukaisesti olla voimakas ja lihaksikas, neliömäinen, elegantti koira. Se on kuin snautseri lyhyemmällä karvalla. Tärkeää on, että pinserillä on mantelinmuotoiset silmät ja pitkä, kaunis pää.

Suomessa on paljon hyvä koiria, mutta vähän huippuja ja toisaalta myös ainakin näyttelyissä vähän ala-arvoisia koiria. Italiassa on Elinan mielestä paljon tyylikkäitä koiria ja kuulemma myös Venäjällä, jonne hän pyynnöistä huolimatta ei ole koskaan halunnut mennä arvostelemaan.

Suurimpia huolenaiheita mustien koirien kohdalla on turkin värjääminen. On yllättävää nähdä sama koira ensin jossain muualla harmaana ja sitten kehässä pikimustana. Elinan toiveena on, että dopingsääntöjen yhteydessä valvottaisiin myös turkin väriä ja näyttelyissä ryhdyttäisi tekemään pistokokeita.

SSPK:ssa perustamisesta lähtien

Elina oli mukana 1954, kun Suomen Snautseri-Pinserikerho - Finska Schnauzer- Pinscherklubben perustettiin. Vaikka koollekutsuja oli Suomen kennelklubin liitto-osaston puheenjohtaja G.W.Hackman, koko hankkeen keskeisenä henkilönä oli Beggy Wasenius, joka myös oli alkuaikojen toiminnan primus motor.

Toimivia jäseniä, kaikki snautserin omistajia, oli vähän. Innostusta riitti ja hauskaa oli. Pidettiin kokouksia ja kerhoiltoja hotelli Tornin Taiteilijakabinetissa ja järjestettiin tottelevaisuuskoulutusta. Ensimmäinen virallinen näyttely toteutui 1967.

Elinan harteille tuli aluksi nuoriso-osastosta vastaaminen. Lisäksi hän on kuulunut vuosien mittaa SSPK:n hallitukseen ja jalostustoimikuntaan. Hyvät muistot Elinalle on jäänyt varapuheenjohtajana toimimisesta Reijo Hagströmin puheenjohtajakaudella.

Kansainvälisiä yhteyksiä

Elinalla on runsaasti kansainvälisiä kontakteja sekä ystäviä ja tuttavia ympäri maailmaa. Näiden joukossa on monia ulkomuototuomareita ja kasvattajia. Hän on arvostellut paljon Euroopassa, Australiassa, USA:ssa ja myös Indonesiassa.

Kun ISPU saksalaisten aloitteesta perustettiin, oli Elina perustajajäsenenä mukana. Sen jälkeen hän edusti SSPK:ta ISPU:n kokouksissa useita vuosia. Suurin toivein aloitettu toiminta ei alun alkaenkaan lähtenyt valitettavasti käyntiin, ja Elina onkin hyvin skeptinen sen tulevaisuuden suhteen.

Koirat puoli elämään tai enemmänkin

Elina on elänyt snautsereiden kanssa monia vuosia. Snautseri on hänestä ihana rotu, koska se on yhden ihmisen tai yhden perheen koira, joka ei liehittele vieraita, vaan on uskollinen omistajalleen. Se on reipas lenkkikaveri, mutta rauhallinen sisällä.

Elinan snautserit ovat kuitenkin olleet yksilöitä ja erilaisia. Max ei ollut helpoimmasta päästä. Nitte taas käyttäytyi kuin paimenkoira pitäessään huolta maalla kesäpaikan pihanurmella tai uimarannassa Elinan tyttärestä Annesta tämän ollessa pieni.

Hollannin koirista Porgy oli hienoluonteinen ja hyvin maskuliininen. Se oli perheen isännän Liamin koira. Se vihasi kissoja ja kanoja. Elina muisteleekin vähän surkuhupaisaa tapausta: "Naapurissamme, aidan toisella puolella oli 10 suloista pientä kääpiökanaa. Ne ärsyttivät Porgya ja eräänä päivänä, kun portti oli jäänyt auki, sen onnistui silmänräpäyksessä tappaa joka ikinen kana. HUH! Tultuaan sairaalasta kotiin mieheni toi naapurille korvaukseksi 12 saman rotuista kotkottajaa."

Tiffany taas oli vahvaluonteinen narttu. Se oli kerran hypännyt uima-altaaseen, eikä päässyt sieltä pois. Se oli varmasti ollut altaassa kauan, kun Elinan mies lopulta tuli kotiin ja pelasti sen melkein puolikuolleena.

"Elämä snautsereiden kanssa ei ole ollut yksitoikkoista, ei todellakaan," toteaa Elina. Elina kaipaa vanhoja snautsereita typistettyine korvineen ja häntineen. Alan spesialistina kirurgiaviomies hoiti Hollannissa asuttaessa asiantuntevasti typistämisen ja tulos oli onnistunut.

Kun kauniissa Lauttasaaren kodissa ovelle ei juokse yhtään koiraa, en ihmettele. Eihän näin eleganttiin ja viehättävään kotiin voi ottaa koiraa. Miten kasteleva ja pureskeleva pentu ja kauniit matot sopivat yhteen? Oletukseni osoittautuu vääräksi. Jonkun ajan kuluttua Elina saa seurakseen koiran. Se tulee olemaan tiibetinspanielin pentu Norjasta. Se on riittävän pieni lentokoneen matkustamoon Keski-Euroopan matkoille ja sopivan kokoinen emännän viereen nukkumaan. Sillä tuleekin olemaan etuoikeus, jota yksikään koirista ei vielä ole onnistunut saamaan.