Toimitussihteeri

Anne itäsaari
Krakantie 6 b 38
01510 Vantaa
P. 0407210978
Snautseri-Pinseri-lehti
toimitus.snapilehti@gmail.com

Seuraava lehti 3/2021

Ilmoitusaineisto toimitus sihteerille
30.7.2021

Aineisto vastaaville toimittajille
30.7.2021

Aineisto toimitus sihteerille
6.8.2021

Lehti ilmestyy vkolla 38.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Uutta Extranetissä

Extranetistä löydät nyt myös viimeisimmän lehden pdf:n!

Kasvattajaesittelyssä Saara Korsulainen & Kennel YesPinYes

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/2021


SaaraKorsulainen.jpgKerro itsestäsi lyhyesti

Olen +50-vuotias kaupan alan ammatissa oleva kainuulainen nainen. Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista poikaa, mies, kaksi pinseriä ja kolme maine coon -rotuista kissaa. Kasvatan pinsereitä pienimuotoisesti kennelnimellä YesPinYes, jonka FCI hyväksyi 22.11.2006.

Mistä kasvatustyösi on lähtenyt liikkeelle?

Alun perin tarkoitukseni ei ollut alkaa kasvattaa pinsereitä, vaan boksereita ja mäyräkoiria. Mutta nuoruusvuosien koirarotu muuttui aikuisuuden myötä, kun sain ensimmäisen pinserini, Dogiwogin Carkin vuonna 2003. Carkilla ei ollut tarkoitus teettää pentuja, mutta niin vai kävi, että koiran uskomattoman hyvä luonne, perusterveys ja jo pienestä aistittu ”emotyyppi” johti siihen, että ryhdyin kasvattamaan tätä ihanaa rotua. Alusta alkaen on ollut selvää, että kasvatus on erittäin pienimuotoista, omilla koirilla tapahtuvaa toimintaa. Pentueiden välissä on ollut pisimmillään yhdeksän vuotta. Joten kovin määrätietoisesta jalostuksesta ei ole kyse. Tärkeintä on, että jalostukseen käytettävät koirat ovat mukava luonteisia kotikoiria ja perusterveitä. Minulla ei ole ollut sijoituskoiria, ja tuskin tulee olemaankaan.

Minkä asian koet kasvatustyössä haasteellisimmaksi osaksi?

Kun kenneltoimintaa harjoittaa ainoastaan omilla koirilla, on tarkkaan punnittava, onko juuri siitä koirasta jatkamaan sukua, joka olisi parhaimmillaan sukukypsä. Ja sen vuoksi pentueita syntyy niin harvoin. Myös käytetyt nartut ovat olleet reilusti aikuisia, jotta olen nähnyt, että niillä on edellytykset tulla emäksi. Niiden kasvu, terveys ja pääkopan toiminta arjessa ovat ratkaisseet jalostuskäytön. Myös urosvalinnat ovat haasteellisia. Meidän kohdallamme se aina tarkoittaa astutusreissua useamman sadan kilometrin päähän, koska pienessä rodussa ei tarkoitukseen sopivaa urosta löydy nurkan takaa. Samoin on myös terveystutkimusten (silmätarkastus) kohdalla – jos joukkotarkastuksia ei ole omalla paikkakunnalla, lähimmät paikat ovat vähintään 160 kilometrin päässä.

Myös oikeanlaisten kotien löytäminen pennulle haasteellista ja vaativaa. Suurin toive on aina, että pentu pääsee kerralla loppuelämänsä kotiin, elää pitkään ja mahdollisimman terveenä tuoden omistajilleen iloa ja toimintaa.

Miksi juuri /pinseri?

Ihan alkuun pinserissä viehätti ulkonäkö. Sopivan kokoinen, tiivis paketti, jonka hännän heilutus ei jäänyt epäselväksi. Pinserissä on juuri ne elementit, joita koiralta odotan. Tärkeimpänä ominaisuutena näen helppohoitoisuuden ja perusterveyden. Myös edellä mainittu koko on loistava, sen kestävyys ja toimintatarmo on juuri sitä, mitä koiralla pitää olla. Pinseristä ei saa tylsää sohvaperunaa tekemälläkään. Se on aina valmiina lenkille, saunakaveriksi tai vaan sohvan nurkkaan televisiota katsomaan. Ja tärkeänä pidän myös sitä, että sopeutuvana koirana se hyväksyy myös kissat.

Paras muistosi koiramaailmasta? Entä se, jonka haluaisit ehkä unohtaa?

Paras muisto on ehdottomasti kaikki ne uudet ihmiset, joihin on saanut tutustua tämän rodun myötä: pentujen ostajiin ja näyttelyissä tutuiksi tulleisiin. Ikimuistoinen hetki on ollut, kun pikkuruinen Carkki-mummu 11-vuotiaana sai ensimmäisen ja ainoan serttinsä, kuten myös Carkin poika YPY Aceventura eli Capu, joka tuli 12 vuotiaana valioksi. Capun toisen ja kolmannen sertin välillä oli aikaa kulunut lähes 11 vuotta.

Kaikki muistot ovat tärkeitä, myös ne ikävät. Ei ole muistoa, jonka varta vasten haluaisin unohtaa. Huonoistakin muistoista voi oppia jotain uutta. Ehkä ne ikävimmät asiat ovat liittyneet juuri väärään valintaan pennun omistajaksi. Suurin surun aihe onkin, jos kadotan pennun jonnekin maailmalle niin, etten kuule enää sen kuulumisia. Toivon aina, että pennun omistaja kertoo kuulumisia, vaikka ihan lyhyestikin.

Tulevaisuuden tavoitteesi/unelmasi?

Pinseripentue tänä tai ensi vuonna on haaveena ja toiveena. Koirani Tessa on sopivassa iässä, näyttelyssäkin käynyt ja siellä riittävästi menestynyt. Mukava hassun hauska koira, jolla riittää rakkautta niin ihmisille kuin meillä aika-ajoin kasvaville kissanpennuille.

Millaisena näet rodun tulevaisuuden?

Uskon, että pinseri rotuna kiinnostaa ihmisiä sen helppohoitoisuuden ja sporttisuuden vuoksi. Lisääntynyt vapaa-aika ja rajoittunut kanssakäyminen ihmisten kesken tuo tarpeen aina valmiille seuralaiselle ja liikuttajalle. Kun liikun koirieni kanssa julkisilla paikoilla, ne selvästi herättävät kiinnostusta. Olenkin usein kertonut rodusta kysyjille. Mielelläni näkisin pinseriä näillä korkeuksilla enemmänkin.

Toivotan kaikille pinseri-ihmisille oikein ihanaa vuotta! Tulkaa juttusille, jos satutaan samoille seuduille.