Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 4/2018

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 5.10.2018

Aineisto palstanpitäjille 5.10.2018

Aineisto päätoimittajalle 12.10.2018

Lehti ilmestyy vkolla 50.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Jettyspoof's Yap Lace, "Naava"

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 4/2016
© Satu Kuntsi
Kuva Tiina Karvonen

Snautseristaan onnellinen Satu Kuntsi: ”Harrastuskoirana Naava on täyttänyt kaikki toiveeni ja paljon enemmänkin!”

Naava.jpgVietin lapsuuteni koirien ja koiraharrastuksen keskellä, ja voisi kai sanoa, että olen kasvanut kiinni koiralliseen elämäntapaan – ja snautsereihin! Ensimmäisen koiramme, pitkäkarvaisen collien jälkeen näet tulivat mustat ja partaiset – ensin pari suursnautseria ja lopulta snautseri Eppu – ensimmäinen ihan oma koirani pienten mutkien kautta. Kun Eppu sitten jouduttiin kymmenvuotiaana lopettamaan, olin yhtäkkiä ilman koiraa – ensimmäistä kertaa käytännössä ikinä – enkä kyennyt ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin snautseria seuraavaksikin koirakseni. Niinpä vuonna 2009 taloon tassutteli muutaman kuukauden piinaavan koirattomuuden jälkeen pieni snautserityttö Naava (Jettyspoof’s Yap Lace). Vaikka olinkin seurannut perheenjäsenten toko- ja PK-harrastusta sivusta ja vähän sieltä seastakin koko pienen ikäni, niin itseäni tavoitteellinen harrastaminen ei ollut koskaan kiinnostanut. Naavasta haaveilin kuitenkin ensimmäistä kertaa varovaisesti myös harrastuskoiraa itselleni, lähinnä tokoon, mutta pk-lajitkin kiinnostivat, jos rahkeet meillä molemmilla siihen suinkin vain riittäisivät. Ainakin BH-koe siinti haaveissa.

Ihan helppoa harrastusuran aloittaminen ei häiriöherkän nuoren snautserin kanssa ollut. Treenikentällä Naavan pää pyöri väkkäränä ja toiset koirat kiinnostivat aivan liikaa. Emännän lelut ja herkut jäivät herkästi toiseksi, kun tarjolla olisi ollut potentiaalista leikkiseuraakin. Niinpä ensimmäiset pari vuotta näpersimme pitkälti keskenämme jossain kentän reunassa, Naava visusti liinassa, kun treenikavereiden koirat tekivät kentällä näyttäviä vauhtiliikkeitä kaukana omistajastaan ja täydellisessä hallinnassa. Epätoivo ehti hiipiä mieleen monen monta kertaa. Myös paikkamakuun levollisen mielentilan kanssa saatiin painia pitkään ja hartaasti. Suurimmista ongelmista on onneksi myös päästy eteenpäin iän, kokemuksen ja sitkeän treenin myötä. Silmää ympäristön tapahtumille Naavalla on silti edelleen.

Asiat loksahtelivat vihdoin kohdilleen!

Vaikka agility ei kuulunut alun perin suunnitelmiini eikä laji ollut minua koskaan oikeastaan kiinnostanut, niin Naavan ollessa parivuotias menin sen kanssa alkeiskurssille ihan vain huvin vuoksi. Naava luonnollisesti tykkäsi agilitystä kuin hullu puurosta ja kummasti laji alkoi sen myötä innostaa itseänikin. Alkeiskurssi vaihtui jatkokurssiksi, jatkokurssi möllikurssiksi, ja parin vuoden päästä oltiinkin jo kisattu ja noustu nopeasti kakkosiin. Myös Naavan keskittymiskyvylle ja ohjaajaa kohti suuntautumiselle ympäristön tapahtumien sijaan agility tuntui tekevän hyvää ja lajin aloittamisen myötä tokopuolellakin saatiin raavittua kasaan pikkuhiljaa TK1 ja TK2. Asiat loksahtelivat vihdoin kohdilleen! Kaiken kruunasi vielä hyväksytysti suoritettu BH-koe parin kuukauden intensiivisen tottistreenin jälkeen. Vireen ja asenteen puolesta BH-koe oli parasta Naavaa ikinä ja kyseinen koe valmistautumisineen kuuluu parhaisiin koemuistoihini. Siitäkin huolimatta, että koetta edeltävänä yönä maahan oli satanut ensilumi ja Naava-parka oli hyvin viluissaan pitkän paikkamakuunsa aikana. Urheasti se kuitenkin kesti, vaikka vikisikin surkeasti, ja nousi istumaan vasta aivan loppumetreillä, kun ei muuta enää voinut. Minun silmissäni se oli sankari!

Naava on ensimmäinen suomalainen snautseri, joka on osallistunut FH-jäljelle ja saanut sieltä myös koulutustunnuksen

PK-lajien osalta suljin kansalliset lajit pois haaveista jo varhaisessa vaiheessa Naavan jonkinasteisen laukausalttiuden vuoksi ja siksi, että siltä kuitenkin puuttuu se pieni hulluuden ja rämäpäisyyden vivahde, joka vaaditaan, jotta pieni koira kykenisi kunnialla suoriutumaan pk-tottiksen metrisestä esteestä. Harrastelimme metsäjälkeä kuitenkin puhtaasti omaksi iloksemme. Snautserien PK-/PeKo-leirillä Uuraisilla kouluttajamme Maarit Rokkamäki sitten tutustutti meidät peltojälkeen ja rohkaisi jatkamaan lajin parissa. Parin vuoden päästä samaisella leirillä silloinen kouluttajamme Marja Muhonen jatkoi kannustusta, ja myöhemmin samana syksynä oltiinkin jo FH-kokeessa. Kyseinen koe on BH:n ohella toinen itselleni tärkeä yksittäinen kokeemme, johon mahtui suuria tunteita epätoivosta riemuun Naavan esittäessä koejäljen aikana riistantuoksuisella pellolla ensin kammottavinta ja sitten parasta jälkiosaamistaan. Tuomari oli onneksi kiltti, ja niin Naavasta tuli ensimmäinen suomalainen snautseri, joka on paitsi osallistunut FH-jäljelle myös saanut sieltä koulutustunnuksen. Siitä siis tuli kuin tulikin myös PK-koira!

Vuonna 2015 nousimme Naavan kanssa agilityssä kolmosiin ja juoksimme vielä jokusen nollan ennen kuin pistimme pillit pussiin lajin osalta vuoden vaihteessa. Kaksi nollista – eli tupla – osui piirinmestaruuskisoihin ja täysin yllättäen Naavasta tuli kisauramme kruunuksi Keski-Suomen Kennelpiirin agilityn maksien piirinmestari 2015. Tällä tuloksella olisimme päässeet myös kesän 2016 SM-kisoihin, mutta päätös lopettaa piti. Laji kun on etenkin pikkumaksille rankka, ja lupasin itselleni jo aloittaessani, että jatkan korkeintaan siihen saakka, kunnes Naava täyttää seitsemän. Kisastartteja meille ehti kertyä kolmessa vuodessa nelisenkymmentä, mikä on toivottavasti vielä ihan kohtuullinen määrä. Treenit toivat toki vielä oman rasituksensa, vaikka täysillä kisakorkeuksilla ei kovin usein tullut treenattuakaan.

Vuoden Tokosnautseri ja Vuoden Snautseri 2015

Agilityn lisäksi kisasimme viime vuonna myös rally-tokossa ja tokossa. Rallysta kävimme suorittamassa koulutustunnukset RTK1 ja RTK2 hyvin pitkälti tokopohjalta, minimaalisen pienellä treenillä, ja tokoa tahkottiinkin sitten vähän epätoivoisemmin. Kuusi voittajaluokan tokokoetta, kuusi VOI2-tulosta, ykkönen joka kerta yhden liikkeen nollaamisen päässä. Tämä hyvä – tai ehkä pikemminkin ahkera! – yritys toi Naavalle kuitenkin Vuoden Tokosnautserin tittelin. Yhteistulokset agilityssä, tokossa ja rally-tokossa tekivät Naavasta lisäksi Vuoden Snautserin 2015.

Meriittejä tai ei, minulle Naava on Maailman Paras Tyttö – eli ihan tavallinen pieni snautserityttö, joka tekee asiat parhaiten silloin, kun se saa tehdä ne omalla tavallaan, mutta kuitenkin yhdessä oman ihmisensä kanssa, toinen toistaan arvostaen. Snautseri ei harrastuskoirana ole ehkä ihan jokaiseen käteen sopiva, mutta oikeasti rotu ei ole lainkaan hassumpi myöskään harrastuskaverina. Naava on mielestäni tästä hyvä esimerkki. Se ei ole maailman rohkein eikä vietikkäin koira, mutta sen, minkä se muissa ominaisuuksissa ehkä menettää, se korvaa sinnikkyydellä, ”aina valmiina”-asenteella ja halukkuudellaan tehdä yhdessä hommia, kunhan sitä vain kohdellaan reilusti. Harrastuskoirana se on täyttänyt kaikki toiveeni ja paljon enemmänkin. Kuluneena kesänä jouduimme Naavan kanssa kuitenkin kohtaamaan myös terveysongelmia kuin muistutuksena, ettei mikään ole itsestään selvää ja että on asioita, jotka ovat tärkeämpiä kuin tittelit ja tulokset. Menestyksen hetket tuntuvat toki makeilta kohdalle osuessaan ja lämmittävät mieltä – etenkin kun niiden eteen on tehnyt töitä, mutta kaikkein tärkeintä on yhteinen elämä ja matka. Sen matkan jatkuminen on meille lähivuosien kirkkain tavoite, vaikka harrastaminen toki jatkuu jollain tasolla niin kauan kuin elämää ja terveyttä riittää. Työskentelemään tottunut koira kun on aina onnellisimmillaan päästessään tekemään hommia!