Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 3/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 2.8.2019

Aineisto palstanpitäjille 2.8.2019

Aineisto päätoimittajalle 9.8.2019

Lehti ilmestyy vkolla 38.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Rohkea - lähes unohdettu - peikko, mietteitä affenpinserin nykytilasta

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 3/2004


© Gabriele Trosbach
Kirjoittajan luvalla lainattu julkaisuista "Ein Herz für Tiere" ja PuS 3/2004
Käännös: Satu Tupeli-Kokkonen

Ulkomaanmatkojen ja yleisen kansainvälisen suuntauksen johdosta ovat Canis-koiraperheen eksoottiset edustajat saapuneet, tulleet tutuksi sekä muuttaneet myös meille, vaikka eräs ikivanha saksalainen koirarotu siinä sivussa joutuu yhä enemmän unohduksiin ja on todellisessa uhassa kuolla sukupuuttoon: nimittäin affenpinseri. Kokonaista 18 pentua (Saksan Kennelliiton mukaan kuitenkin vain 12) syntyi Saksassa vuonna 2001. Tämä lukumäärä puhuu selvää kieltään ja muistuttaa hälyttävästi tämän erittäin rakastettavan rodun edessä olevasta täydellisestä katoamisesta.

Affenpinseri-nimi on "omituinen". Se kuulostaa kummalliselta ja pilkalliselta ja kenties juuri sen vuoksi on saanut niin vähän ystäviä. Tuskin kukaan todella varmasti tietää, miten ja miksi tämä lumoava, sujuvasti tipsutteleva koira on saanut nimensä. Voi olla, että sen kasvoja ympäröivä koristeellinen karvoitus, korvien välissä oleva tupsu sekä ilmeikäs kuono-, leuka- ja poskiparta muistuttavat pientä apinaa. Voi olla, että sama vertaus löytyy myös sen vitsikkyyden sekä ilahduttavan leikkisyyden vuoksi. Koirakirjallisuudessa affenpinseristä löytyy tuskin mitään; niiden kuvitus on tavallisesti mitäänsanomatonta ja kielteistä eikä useimmiten esitä juuri mitään tämän rotevan, itsetietoisen, vain 26-30 cm kokoisen pienen karkeakarvaisen koiran rakastettavasta hassunkurisuudesta. Koiran, jolla on suuri sydän ja lähes legendaarinen rohkeus.

Alun perin tallikoirasta - kuten kaikki pinserit ja snautserit - rotan- ja hiirenmetsästäjästä se yleni aikaisessa vaiheessa hienojen naisten lemmikiksi salonkeihin. Tämä on nähtävissä Lucas Cranach'n Katharina von Meclenburgia ja valkoista affenpinseriä esittävässä maalauksessa vuodelta 1514. Valkoinen affenpinseri? Niin, vanhoissa kirjoissa on usein laskettavissa melkoinen määrä erilaisia värejä; tänään tunnustetaan enää ainoastaan musta, jossa hyväksytään vähäinen häivähdys harmaata tai punaista.

Läheisistä sukulaisistaan pinseri-snautseri-ympyröissä se eroaa erilaisten tuntomerkkiensä, erityisesti sen tosiasian kautta, että affenpinserillä on lyhyempi mutta suora kuono, alapurenta ja pyöreät mulkosilmät. Ja jopa nämä tummat mulkosilmät ovat osa sen viehättävyyttä: suora mutta kuitenkin lempeänrakastava alistuva katse, joka alkaa kipinöidä ovikellon soidessa, jokaisen epäilyttävän äänen kuuluessa ja antaa ymmärtää mikä temperamentti, mikä päättäväisyys, mikä hurjapää tässä terhakassa tiiviissä vintiössä asuu. Sen energinen haukku ilmaisee kaikki tulijat, niin tervetulleet kuin ei-toivotutkin, ja kun on tosi kyseessä, tämä pieni peloton koira ei rajoitu vain haukkumaan... Koirakirjallisuudessa tavallisesti mainitaan affenpinserin taipumus haukkua, joka kuitenkin rakastavalla johdonmukaisella kasvatuksella voidaan saada hallintaan ja sen väitetty torailija-nipistelijän imago on väistynyt.

Kauas affenpinseri on etääntynyt myös hemmotellusta sylikoirasta: se on vikkelä, rohkea, nokkela monilahjakkuus: niin liehakoiva hengenheimolainen kuin myös puolustusvalmis suojelija, kävelyretkien maltillinen seuralainen tai harrastuskoira. "Affen", joka on suorittanut kestävyys- tai käyttäytymiskokeen, ei ole mikään poikkeus, ja kun näkee tämän pienen koiran lennähtävän yli agilityesteiden, on se erityinen ilo.

Perusta affenpinserin mainiolle egolle on sen taipuvaisuudessa härkäpäisyyteen, mutta kuitenkin älykkyydessä oppia ja ymmärtää nopeasti sekä sen halussa miellyttää "omaa" ihmistään: ihanteelliset koulutusedellytykset!

Ne ovat hauskoja peikkoja, joilla on ihastuttavan hurmaava luonne sekä suunnaton yhteenkuuluvaisuus. Pieninkään mielialan muutos "omalta" ihmiseltä ei jää siltä huomaamatta. Sen huolehtiva, mutta ei koskaan tungetteleva osanotto on niin hassunkurisen totista, että synkät ajatukset yksinkertaisesti haihtuvat pois. Kun mieliala alkaa kirkastua, havaitsee "Affen" tämän välittömästi ja on heti halukas huvitteluun ja vallattomaan leikkiin. Usein se osaa oikein nauraa: näyttääkseen omaa iloaan, se avaa suunsa, antaa ruusunpunaiset kielensä pilkistää lumivalkoisten hampaidensa takaa ja kuorsaa tyytyväisesti.

Kaikella hellyydellään ja huolenpidollaan, johon se on kykenevä, se hoitaa myös jälkikasvunsa. On lumoavaa seurata, miten voimakasvaistoisia nämä koirapersoonallisuudet ovat. Joka kerran kun näkee, miten reippaasti pennut syntyvät, napanuorat purraan poikki, jälkeiset syödään ja pennut nuollaan kuivaksi, tuntee syvää kunnioitusta. Jo varhaisessa perimätiedossa on mainittu affenpinserin äidinrakkaus - kuten nartun, jonka pennut, kuten aiemmin oli tavallista, typistettiin - liikuttuneissa kasvoissa. Se etsi tunkiolle heitettyjä korvien ja hännän osia ja kantoi ne takaisin pentulaatikkoon. Vasta kun ne jatkuvasti poistettiin ja pentujen haavat paranivat, se jätti ne rauhaan...

Yhteiselämä yhden tai useamman "apinan" kanssa sujuu ongelmitta. Omia ihmisiään kohtaan uskollisuutta osoittaen se jakaa kiintymystään tasapuolisesti kaikille perheenjäsenille, myös nuorimmille. Laumaan se sopeutuu sopuisasti, silloinkin kun siihen kuuluu myös selvästi kookkaampia lajitovereita. Vieraita koiria tai muita eläimiä kohtaan ne ovat useimmiten välinpitämättömiä ja lähes olemattoman riistavietin vuoksi kaikki kävelyretket ovat huvia.

Eikä ainoastaan affenpinserin luonne vaan myös sen hoitaminen on yksinkertaista. Harjaus muutaman kerran viikossa ja ammattitaitoinen trimmaus riittävät. Tietysti runsas parta täytyy tarpeen mukaan pestä, useimmilla yksilöillä ei sekään ole tarpeellista: ruoka-aikaan juominen hoitaa ongelman - veden vaihtaminen riittää.

Olisi toivottavaa, että tämä rotu tuotaisiin esiin varjosta ja saataisiin hieman tunnetummaksi (toivottavasti se säästyisi vahingolliselta "uralta" muotikoirana). Affenpinseri on ihanteellinen rotu ihmisille, jotka etsivät pientä, temperamentikasta, rotevaa, pitkäikäistä seuralaista; elämäntoveria jolla on vähäinen riistavietti ja joka on todellinen vaihtoehto pienille terrieriroduille (mutta joka ehdottomasti myös vielä tänä päivänä pyydystää rottia ja hiiriä), sielunkumppani joka muiden kääpiö- ja pienten seurakoirarotujen joukossa ei jää hellyydessä jälkeen - vaan on koira "jokaiseen päivään ja tilanteeseen" sanan täydessä merkityksessä, sillä affenpinseri saa lentokoneessakin matkustaa matkustamossa...