Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 1/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 21.12.2018

Aineisto palstanpitäjille 21.12.2018

Aineisto päätoimittajalle 28.12.2018

Lehti ilmestyy vkolla 7.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Jakias Pauliina, "Papu"

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2004


© Johanna Komulainen

papu3.jpgMinulla oli ilo käydä tapaamassa Papua (Jakias Pauliina), joka täytti huhtikuun alussa kunnioitettavat 17 vuotta. Silloin tällöin kuulee näistä tosi vanhoiksi eläneistä kääpiöpinsereistä, ja kun osui tilaisuus päästä haastattelemaan näin iäkästä koiraa ja sen emäntää, täytyihän sellainen tilaisuus käyttää hyväksi.

Yleisesti ottaen kääpiöpinseriä pidetään terveenä, pitkäikäisenä rotuna. 17-vuotiasta Papua voidaan pitää jo harvinaisen iäkkäänä. Amerikkalaisen eläinlääkärin Fred L. Metzgerin (Dogfancy April/2001) luoman taulukon mukaan Papu olisi ihmisiässä 84-vuotias.

Pitkän iän salaisuus piilee paitsi perimässä, myös koiran hyvässä yleishoidossa. Papu tulee pitkäikäisestä suvusta. Sen isä Jakias Royal-Copper eli 16-vuotiaaksi ja jätti muitakin kauan eläneitä jälkeläisiä. Esimerkiksi Eeva Kuoppalan omistama Figaro oli Copperin jälkeläinen ja eli 17-vuotiaaksi.

Mistä Tarulle ja Mikalle pieni, sileäkarvainen, normaalikroppainen ja pitkänenäinen koira?

Papun "äiskä" Taru Kangasniemi oli parikymppinen nuori nainen, kun hän ja hänen avosiippansa Mika päättivät hankkia koiran. He asuivat tuolloin Helsingin Töölössä kerrostaloyksiössä ja halusivat niihin oloihin sopivankokoisen koiran. Taru selaili koirakirjaa - ja Mika komensi, että selailu täytyy sitten lopettaa siihen, mistä isot koirat alkavat. Tarulla oli selkeä ajatus siitä, millainen heidän koiransa pitäisi olla: pieni, sileäkarvainen, normaalikroppainen ja pitkänenäinen. Kovin montaa rotua ei näihin raameihin mahtunut tuolloinkaan. Kääpiöpinseri oli heidän valintansa, ja Kennelliitosta he saivat kasvattajan, Asta Ahon, yhteystiedot.

Kennel Jakiaksessa oli tarjolla kaksi narttupentua. Alunperin Taru ja Mika menivät katsomaan Papun siskoa, mutta Papu valloitti heidän sydämensä reippaudellaan ja rohkeudellaan, hyvämallisella rungollaan ja innokkailla suukoillaan.

Niin tuli kääpiöpinseri Tarun ja Mikan perheeseen.

Ja sitten piti saada Papulle kaveri

Kun Papu oli noin vuoden ikäinen, Tarusta ja Mikasta rupesi tuntumaan siltä, että Papulle pitäisi hankkia kaveri.

- Ajatus pinseristä syntyi oikeastaan siitä, kun käytiin Papun kanssa näyttelyissä ja nähtiin pinsereitä, jotka aina esiintyivät kääpiöpinsereiden jälkeen. Todettiin, että pinseri on kaunis koira, Taru muistelee.

Punaisen kääpiöpinserin kaveriksi he päätyivät hankkimaan Anja Nikkosen Ceriinan-kennelistä black&tan-pinserin - Ceriinan Tintarellan, josta tuli kotoisasti Tintta.

Papu oli hyvä koiralapsenvahti. Kun Tintta kantoi eteisestä kenkiä olohuoneeseen, Papu murisi sille ja kantoi kenkiä takaisin eteiseen.

Papu on ollut myös hyvä ihmislastenvahti. Mitä raisumpaa leikkiä ja mitä enemmän meteliä, sen hauskempaa oli myös Papulla. Se ei ole koskaan ollut ihmisille vihainen - ei minkäänkokoisille ihmisille - vaan on ottanut kaikki vastaan niin "avosylin" kuin koira ikinä voi.

Papu ja Tintta ehtivät viettää yhdessä 15 vuotta. Viime syksynä Tintan kunto äkisti romahti. Ensimmäisenä päivänä se ei halunnut lähteä lenkille. Toisena päivänä se ei halunnut syödä. Kolmantena päivänä Tintta nukutettiin omassa kodissa rakkaiden ympäröimänä. Tintan keuhkoihin oli pesiytynyt kasvaimia, ja koska toivoa paranemisesta ei ollut, perhe saattoi Tintan viimeiselle matkalleen. Tintan tuhkat on haudattu pihalle kukkapenkkiin. Tarun ja Mikan lapset, Sakari ja Sini, puhuvat kauniisti Tintasta. Hätkähdän huomaamaan, miten heillä kuolemaan ei suhtauduta kuin pelottavaan mörköön, vaikka sen kohtaaminen vaikeaa onkin.

Papu PR-koirana

Papu on tehnyt loistavaa PR:ää kääpiöpinseri-rodulle missä ikinä se onkaan liikkunut. Koirapuistoissa se on aina osannut käyttäytyä. Se ei ole koskaan rähjännyt muille, vaikka kyllä se takaisin sanoi, jos joku sanoi sille. Ja sanoo vieläkin. Sen ei ole tarvinnut uhitella muille, se on vain liikkunut määrätietoisesti ja katseellaan kertonut, että sen itsetunto on kunnossa.

SSPK:n kesäleireillä Papu oli ainoa kääpiöpinseri. Siellä se vietti koiranpäiviä snautsereiden, pinsereiden ja kääpiösnautsereiden kanssa. Sitä ei tarvinnut sitoa hihnaan, se ui väen joukossa kuin kala vedessä. Ainoa koira, jonka kanssa se ei oikein mahtunut samalle käytävälle, oli Saviojan Annen kääpiösnautseri Pipsa, joka oli luonteeltaan hyvin samantyyppinen kuin Papu.

Kesäleireihin kuului luonnollisesti saunominen ja uiminen. Ja Papu on saunakoira. Se meni löylyyn ensimmäisten mukana ja tuli pois viimeisten mukana. Siellä se istui ylimmällä lauteella ja löi löylyä. Niin, löi löylyä.

- Löylyn lyöminen lähti leikistä. Kun otti kauhan käteen ja rupesi heiluttamaan, niin Papu roikkui kahvassa, ajatteli että tämä on kiva leikki. Jos kukaan ei lyönyt löylyä, Papu otti itse kahvasta kiinni ja rupesi huiskimaan. Kuupassa kun oli aina vähän vettä, niin osa lensi kiukaalle. Ihmiset tulivat kysymään, kenen koira se istuu ylälauteella ja lyö löylyä, Taru muistelee.

Uimista Papu on aina rakastanut. Se juoksee raivokkaasti laiturin nokkaan ja hyppää jalat levällään veteen. Se seuraa perheensä turvallisuutta ja ui välittömästi pelastamaan, jos sen mielestä joku apua tarvitsee. Vielä viime kesänä Saimaalla se juoksi laiturilta järveen.

Leireillä mukana olleet muistavat varmasti myös kaksi Papun erikoisuutta: se hyppäsi ja nappasi hampaillaan tikat taulusta ja nosti itsensä puun oksalle hampaillaan. Se on ollut mielettömän vahva koira.

Näyttelyissäkin käytiin. Papun nuoruuden vuosina se oli kehässä yksi harvoista koulutetuista kääpiöpinsereistä. Se osasi seurata käskystä ja seisoa kauniisti. Kun muut sinkoilivat remmin päässä, hyökkäilivät ja rähisivät toisilleen, Papu kulki tyynen rauhallisesti emäntänsä vierellä. Tuomarit olivat niin tottuneita rähiseviin kääpiöpinsereihin, että jotkut pitivät Papua jollain tapaa "epänormaalina" ja ilmoittivat kaipaavansa enemmän "draivia". Vaikkei Papu suurta näyttelymenestystä saavuttanutkaan, näyttelyt olivat parivaljakolle aina mukavia kokemuksia.

- Työssäni näen paljon arkoja ja aggressiivisia kääpiöpinsereitä. Papun suhteen olen oppinut olemaan hyvin kiitollinen sen luonteesta. Kääpiöpinseri on terävä koira. Jos se pelkää, pelko kääntyy helposti aggressioksi. Kääpiöpinsereillä pelkuruus on suuri ongelma. Papun jälkeen uuden kääpiöpinserin valinta on varmasti vaikeaa. Kyllä kääpiöpinserille temperamenttisuus kuuluu, muttei pelkuruus.

Taru ja Papu kävivät myös SSPK:n tokokoulutuksessa ja myöhemmin Saviojan Annen vetämässä agilitykoulutuksessa. Agilitysta tuli huvilaji, sillä Papu oli silloin jo 10-vuotias.

- Papu on nimenomaan SE kääpiöpinseri, josta Anne sai kääpiöpinserikipinänsä ja hankki Nasun, Taru sanoo.

Täysin terve 17-vuotias

Vielä pari vuotta sitten Papu oli "nuori koira". Harmaantuneesta olemuksestaan huolimatta se viipotti kuin nuoret koirat ikään, leikki ja juoksi, tervehti vieraat iloisella hyppelyllä. Sen jälkeen on meno ruvennut hieman hiipumaan, mutta virtaa Papusta löytyy vieläkin.

Etenkin kevään tulo piristytti Papua kovasti. Se on tehnyt puutarhatöitä ja jahdannut hiiriä. Nuuhkinut kevään hajuja ja nauttinut auringon paisteesta. Lenkiltä se tulee usein nenä mullassa, ja jos vastaan tulee komea uros, niin siinä voidaan vaikka ruveta vähän flörttäilemään.

Siitä Taru on suunnattoman onnellinen, että Papu on saanut olla terveenä koko ikänsä. Sillä ei ole koskaan ollut edes korvatulehdusta, ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Papulla on vielä lähes täysi purukalustokin - ainoastaan kaksi hammasta on poistettu.

Papu on ollut perusterve koira, mikä on luonnollisesti ollut edellytys sen pitkään elämään. Taru korostaa myös steriloinnin merkitystä: mitä nuorempana leikkaus tehdään, sitä varmemmin estää kaikenlaiset naistenvaivat hormonihäiriöistä syöpäkasvaimiin.

Taru pitää erittäin tärkeänä myös sitä, että vanhenevan koiran hoitoa jatketaan loppuun asti. Turhan usein hän eläinlääkärin työssään törmää tapauksiin, joissa omistaja ei enää halua leikkauttaa tai edes rokotuttaa koiraansa, koska se on jo "niin vanha".

- Millainen meteli nousisi, jos joku mummo jätettäisiin hoitamatta ja sanottaisiin, ettei häntä kannata enää hoitaa, kun ei hän varmaan enää kauaa elä? Viimeisinä vuosinaan koiraa pitää hoitaa paremmin kuin nuoruuden vuosina. Rokotukset ovat vanhalle koiralle vieläkin tärkeämmät kuin nuorelle.

Taru tutkii Papun terveyden vuosittain. Papu nukutetaan, sen hampaat putsataan, sen veriarvot tarkistetaan. Tällä hetkellä Papu on terve koira. Sen sydän lyö vielä ihan täysillä, ei kuulu edes sivuääniä.

Toki Taru tiedostaa sen, että näin vanhan koiran kanssa eläessä jokainen päivä voi tuoda muutoksen. Hän ei kuitenkaan halua märehtiä tulevassa, vaan haluaa tarjota Papulle onnellista elämää jokaisena päivänä. Eihän vanhuus mikään vamma ole - hidaste korkeintaan!

- Papu ei ole seniili eikä dementoitunut, mutta tokihan se on viime vuosina rauhoittunut. Kuulo on mennyt, mutta näkö pelaa.

Papu astelee Tarun eteen ja katsoo häntä pää kallellaan. Sen askelluksesta ei voisi kukaan päätellä sen oikeaa ikää, sillä sen askel on kevyt ja reipas. Sen silmiä ei varjosta kaihi, vaan niissä tuikkii elämän tahto.

Taru haluaa ehdottomasti välittää kiitoksensa Asta Aholle, jolta he saivat tämän upean koiran.

- Vahingossa sitä parhaat koirat saa. En tiedä, voisiko parempaa koiraa saada, Taru sanoo ja sulkee Papun syliinsä.

Me puolestamme toivomme Papulle vielä monta elämäniloista vuotta.

Jakias Pauliina KoiraNetissä