Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 3/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 2.8.2019

Aineisto palstanpitäjille 2.8.2019

Aineisto päätoimittajalle 9.8.2019

Lehti ilmestyy vkolla 38.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Näin kerrottiin pinseristä v. 1890

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/1999


© Pirjo Porenne, käännös teoksesta Brehms Tierleben, v. 1890, julkaistu aikaisemmin Pinscher und Schnauzer 1/81, Snautseri-Pinseri 4/81

Kiinnittäkäämme huomiota toiseen, sangen omalaatuiseen ryhmään, nimittäin pinsereihin (Canis familiaris gryphus). Useat luonnontutkijat katsovat niiden lukeutuvan edelliseen osastoon, ja todellakin ainakin joillakin niistä on turkkinsa ja kuononsa, korviensa sekä häntänsä muodon, hyväntahtoisuutensa ja uskollisuutensa, hilpeytensä ja leikinhalunsa puolesta paljon yhteistä villakoiran kanssa; kallon- ja luustonrakenne kuitenkin eroaa tästä täydellisesti tehden pinseristä oman erityisen lajinsa. Pääasiassa erotetaan kaksi ryhmää, sileäkarvaiset ja karkeakarvaiset eli rotta- ja apinapinserit. Ensinmainittu muistuttaa kokonaisuutena ottaen mäyräkoiraa mutta eroaa siitä pitkien ja suorien raajojensa sekä pystyjen tai vain kärjistään taittuneiden korviensa ansiosta. Useimmat ovat väriltään tummia; kirjavia esiintyy vain harvoin. Niiden runko on melko solakka, pää voimakas, kuono pitkä ja tylppä, häntä, joka on eteen- tai taaksepäin kaartunut, sileä, raajat keskipitkät ja suorat. Nuorilta pinsereiltä leikataan tavallisesti häntä ja korvat ja pilataan näin koirien ulkonäkö vastuuttomalla tavalla.

Kaikki pinserit ovat erittäin älykkäitä, sangen iloisia luonteeltaan ja niiden metsästysinto ylittää kaikki mitat. Ne pyydystävät mitä suurimmalla halulla rottia, hiiriä, tonkivia myyriä ja ovat suorastaan väsymättömiä näiden eläinten metsästyksessä. Ihmisen kotiseuraksi niitä ei voi aina suositella, sillä ainaisen levottomuutensa vuoksi ne tuottavat isännälleen enemmän harmia kuin iloa; sitä vastoin ne soveltuvat erinomaisesti ihmisille, jotka ratsastavat tai ajavat nopeita hevosia, sillä kaikkein mieluiten pinseri seuraa isäntäänsä silloin, kun se saa juosta kunnolla. Mutta kaikkein kiivaimmassakaan ratsastuksessa se kyllä ottaa itselleen aikaa tutkia joka hiirenkolon ja häiritä joka myyrän puuhia. Kuono vastatuuleen kohotettuna se tähyilee joka suuntaan ja rasahduksen kuullessaan lähestyy varovaisesti ja hiljaa, seisoo hetken paikoillaan liikkumattomana, tekee sitten äkisti hyppäyksen, lyö etujaloillaan maahan ja on seuraavassa hetkessä napannut otuksen suuhunsa. Täsmälleen samalla tavalla se saalistaa myyriä, ja sellaisella innolla, että se pitkähköllä kävelyretkellä, kuten Lenz sanoo, pyydystää niitä säännöllisesti 4-5 kpl, joskus jopa 14 tai enemmänkin. Myyriä se ei syö vaan hautaa ne; hiiristä se sitä vastoin syö sen verran, että tulee kylläiseksi, loput se jättää.

Kyky rotanmetsästykseen on kiinnittänyt erityisesti englantilaisten huomioon pinseriin, ja niinpä he jo varhaisessa vaiheessa keksivät ryhtyä järjestämään suuria rotanmetsästystilaisuuksia käyttäen apunaan näitä koiria. Jotta asiassa olisi enemmän mielenkiintoa, lyödään niissä myös huomattavia vetoja, ja näin tämä huvitus saa onnenpelin luonteen. Joissakin Lontoon huonomaineisissa kaupunginosissa on rotille rakennettu oikein taisteluareenoita: hiekkakenttiä ympärillään lauta-aitaus, jonka taakse katsojat asettuvat. Niiden omistaja kuuluu aina alimpiin kansankerroksiin, ja hän saa katsojilta tietyn sisäänpääsymaksun lisäksi myös summan jokaisesta rotanpäästä. Niin pian kuin tietty määrä katsojia on kerääntynyt paikalle, hän kantaa rottahäkkinsä esiin ja päästää eläimet irti. Aluksi vallitsee sanoinkuvaamaton sekamelska; onnettomat rotat säntäilevät ympäri hiekkakenttää toivoen löytävänsä ulospääsytien, törmäilevät kauhuissaan toisiinsa ja käyttäytyvät ikään kuin aavistaisivat kamalan loppunsa. Kun ne ovat hiukan rauhoittuneet, päästää omistaja pinserit areenalle juoksemaan. Ja nyt alkaa teurastus vailla vertaa. Wood kertoo, että hän tunsi erään näistä koirista, Tinn nimeltään, josta tuli todella kuuluisa: se painoi tuskin 2,5 kg mutta oli rotille pahin vihollinen mitä ajatella saattaa. 28 minuutin 5 sekunnin ajassa (tällaisella tarkkuudella katsojat seurasivat tuota suurenmoista näytelmää) se puri kuoliaaksi 50 rottaa, ja on laskettu, että tämä erinomainen eläin elämänsä aikana tappoi yli 50000 rottaa. Sitä ei pelästyttänyt rottien lukumäärä sen enempää kuin niiden kokokaan, ja eniten se innostui saadessaan kiinni oikein vahvan saaliin. Metsästyksensä se suoritti sangen säännönmukaisella ja viisaalla tavalla. Aluksi se etsi vahvimmat ja voimakkaimmat rotat tehdäkseen näin vaikeimman työn ensin vereksin voimin; sen jälkeen oli helppoa tuhota loput, vaikka voimat jo olivatkin hiukan ehtyneet. Nuoremmalla iällään se juoksi ympäri hiekkakenttää niin ketterästi, että sanottiin sen päätä olevan mahdotonta erottaa häntäpuolesta; vanhoilla päivillään se istui iltaisin sopivissa paikoissa vaanien kuin kissa rotankoloja ja tarkkaillen niitä mitä suurimmalla huolellisuudella.

Kaikkien pinserien henkiset kyvyt ovat huomattavat. Ne osoittavat korkeata älyä, suurta harkintakykyä ja taitavuutta kaikissa tilanteissa. Tiedetään esimerkkejä, että nämä koirat ymmärtävät jopa rahan arvon ja keräävät sen tähden itselleen kolikoita ostaakseen niillä ruokatavaroita.