Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 12.4.2019

Aineisto palstanpitäjille 12.4.2019

Aineisto päätoimittajalle 19.4.2019

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Of Leijliden, Doris Leijonqvist

- In Memoriam 2010 -
Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 2/2003


© Doris Leijonqvist

leijliden1.jpgOlen syntyperäinen kymenlaaksolainen. Aktiivityöelämässäni olen pyörinyt Helsingin seudulla, siipien kantavuuden heikentyessä olen hakeutunut takasin itään ja rantautunut Porvooseen.

Kiintymys koiriin tuli äidinmaidon mukana. Lapsuudenkodissani oli aina koira - perheenjäsen, joka omalta osaltaan oli mukana elannon hankinnassa. Avioiduttuani oli luonnollista, että koira kuuluu perheeseen. Emme ajatelleet näyttelyitä tai kasvatusta, riitti kun löysimme sopivan rotukoiran. Meillä oli koiranhankinnassa onni myötä. Kiinnostus harrastukseen kasvoi niin, että toisen bokseripentueen jälkeen anoimme kennelnimeä v. 1956. Kennelnimessä piti olla jotain ruhtinaallista, joten matkimme Ruotsin kuninkaallisten Solliden-residenssiä, joka meidän kohdallamme muuttui Leijlideniksi.

Viidentoista bokserivuoden jälkeen meille tuli ensimmäinen pinseri Ninna v. 1967 Anja Lehtilammelta. Siitä ei tullut näyttely- eikä jalostuskoiraa. Luonteeltaan se oli ihastuttava lemmikki. Se oli päivittäin mukana liikkeessämme Helsingin keskustassa ja hankki miellyttävällä käytöksellään rodulle lukuisia ihailijoita. Toinen pinseri Julia tuli meille aikuisena v. 1972 samalta kasvattajalta ja vei meidät uudelleen mukaan näyttelyihin ja kasvatustyöhön.

Kerhotoiminnassa oli vallitsevana mahtava talkoohenki... En voi olla muistuttamatta Penan (Pentti Anttila) ja Jörgenin (Bergström) panoksista toko-puolella ja Saimin (Nieminen) keittiömestarin taidoista kerhoilloissa ja juhlissa, jotka näyttelivät suurta roolia yhteishengen luomisessa ja strategian kehittelyssä niissä suurissa mittelöissä, joita pidettiin vuorovuosina Pohjoismaissa erikoisnäyttelyjen ja tottelevaisuus-maaottelujen muodossa. Henkilökohtainen panokseni oli seitsemäntoista vuotta kestänyt urakka rahastonhoitajana, kirjanpitäjänä ja jäsenkortistonhoitajana.

Näiltä ajoilta mieleenpainuvin on pinseri Normannin Best in Show -voitto Tukholmassa PSK-rotujen erikoisnäyttelyssä 1977. Snautserirodut eri muodoissa olivat tämän paikan perinteisesti valloittaneet. Tuomareina toimivat eurooppalaiset erikoistuomarit. Toinen heistä oli Hans Höller, joka oli myös Saksan kerhon puheenjohtaja.

Myös Maailman Voittaja -näyttely Tanskassa v. 1989 on unohtumattomasti mielessä. Karanteenirajoitusten pakosta jouduimme valitsemaan reitiksi laivamatkan. Kristiina Brahe oli vuokrattu koirien kuljetukseen. Minulla oli kasvattajaluokka pinsereissä ja kääpiöpinsereissä sekä yksi musta snautseri mukana. Laivalla oli joka hytti täynnä koiria. Kaksi henkilöä per kasvattaja mahtui laivaan. Kannustusjoukot ja omistajat matkustivat maanteitse ja olivat meitä vastassa Kööpenhaminan satamassa. Minun kohdallani saldo oli kolme MV-titteliä. Pinsereissä of Leijliden Quella Donna oli MV ja hänen tyttärensä Laterne oli nuorten MV. Mustissa snautsereissa kaikille tuttu "Gorba " oli myös nuorten MV.

Kasvatustyö luo pohjaa kenneltoiminnalle. Hyvän yksilön aikaansaaminen antaa tyydytystä ja motivoi uusiin ponnistuksiin. Rakenteellisesti hyvä koira on arvokas kasvattajalle ja rodun PR-tehtävissä. Ensisijalle asetan kuitenkin yksilön, joka on osoittautunut hyväksi periyttäjäksi ennen kaikkea hermorakenteen osalta. Huolenaiheita ovat pieni populaatio ja sen tuomat riskit. Kansainvälistä yhteistyötä pitäisi tehostaa ennen kaikkea terveyden seurannassa.

Kasvattajana toivoisin, että pentueen seurannassa olisi mahdollisuutta tiiviimpään kanssakäymiseen. Uusi koiranomistaja tuntee itsensä hyvin orvoksi lähestyessään pidempään mukana olleita. Tulisiko meidän harkita jonkinlaista "vuoden keltanokka-tilaisuutta" uusille aloittelijoille?

Kääpiöpinseri ja musta snautseri ovat myös rotuja, joita kasvatan. Samoin kuin pinsereissä jalostusmateriaalia ei ole ollut liialti tarjolla kummassakaan rodussa. Kantakoirat ovat tuontikoiria, joiden avulla on pyritty laajentamaan ja viemään rotua eteenpäin. Varsikin kiinnostus kääpiöpinsereihin lähti valtavaan nousuun Heino v. Erikaplatzin myötä.

Suurin ilonaihe on tällä hetkellä se, kun voin todeta että harrastajajoukossa on motivoituneita henkilöitä, jotka kiinnostuksesta snautseri-pinserirotuihin uurastavat rodun maineen puolesta. Olen iloinen myös siitä, että omalta osaltani olen saanut tehdä rotua tunnetuksi ja myötävaikuttaa suosion kasvuun aktiiviharrastajien kautta. Suuri kiitos varsinkin agilityjoukkueille. PR-työnne rodun suosion kasvussa on mittaamaton.

Koiran kasvatus vaati pitkäjännitteisyyttä. Siihen kuuluu riskinotto ja vastuunkantaminen. Hyvin tärkeää on se, että kasvattaja ja jalostusneuvojat liikkuvat areenalla ja livenä toteavat laadun tason. Pelkkä sukutaulujalostus jää puolittaiseksi.

Faktaa:

Kasvattaja Doris Leijonqvistille on myönnetty Suomen Kennelliiton hopeinen ansiomerkki, Suomen Snautseri-Pinserikerhon kultainen ansiomerkki ja kunniajäsenyys, Saksan Snautseri-Pinserikerhon hopeinen ansiomerkki. Doris Leijonqvist on kaikkien kasvattamiensa rotujen rotuyhdistysten kunniajäsen. Kasvatustyöstä Of Leijliden-kennelille on myönnetty kaksi Vuolasvirta-palkintoa: pinserikasvatuksesta v. 1984 ja kääpiöpinserikasvatuksesta v. 2000.