Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 2/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 12.4.2019

Aineisto palstanpitäjille 12.4.2019

Aineisto päätoimittajalle 19.4.2019

Lehti ilmestyy vkolla 24.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Hieman kääpiöpinserin historiaa

Julkaistu Snautseri-Pinseri -lehdessä 1B/1997


© Heli Heistman

Kaikkihan tietävät, että kääpiöpinseri kuuluu saksalaiseen snautseri-pinseriperheeseen. Rottakoirina toimineiden pinsereiden pentueisiin syntyi toisinaan pienempiä yksilöitä, mutta yleensä mokomat rääpäleet lopetettiin vähin äänin, niiden kun ei uskottu olevan elinkelpoisia. Eloonjääneet yksilöt osoittautuivat kuitenkin sikäli terhakoiksi, että kääpiöpinseri rotuna sai alkunsa. Alkuvaiheessa snautseri-pinserirodut eivät olleet selkeästi toisistaan eroteltuja, joten yritykset vakiinnuttaa eri pinserityyppejä alkoivat 1870-luvulla. Vuonna 1905 pinserin rotumääritelmä tunsi neljä eri tyyppiä:

  • sileäkarvainen pinseri
  • sileäkarvainen kääpiöpinseri
  • karkeakarvainen pinseri ja
  • karkeakarvainen kääpiöpinseri

Kaksi ensinmainittua tunnetaan nykyään pinserinä ja kääpiöpinserinä, karkeakarvaiset versiot taasen snautserina, kääpiösnautserina ja affenpinserinä.

Paitsi karvanlaatu, myös väri vaikutti rotujakoon. Aluksi sekä snautserit että pinserit saattoivat olla miltei minkä värisiä tahansa. Yksi ensimmäisistä rekisteröidyistä kääpiöpinsereistä oli väriltään pippuri&suola. Toisaalta olisi ollut kiintoisaa nähdä harlekiinipinseri, joka on ollut väriltään lähinnä lyhytkarvaista blue merle -collieta, kylläkin ilman collien valkoisia merkkejä. Pikkuhiljaa sallittujen värien kirjoa on karsittu niin, että p&s ja musta väri jäivät snautsereille, punainen ja black&tan pinsereille. Kääpiöpinserin alkuperäinen väri lienee ollut black&tan, punainen väri on tullut myöhemmin, joidenkin lähteiden mukaan mäyräkoiraristeytyksistä.

Kääpiöpinseri sai ensimmäisen ikioman rotumääritelmän vuonna 1906. Näyttelydebyyttinsä rotumme teki jo sitä ennen, vuonna 1900 Stuttgartissa. Suosionsa huippulukemiin kääpiöpinseri ylsi ensimmäisen maailmansodan jälkeen noin vuosina 1918-25, jolloin rotua rekisteröitiin Saksassa keskimäärin 1300 (!) yksilöä vuodessa. Tämä olikin kääpiöpinserin kulta-aikaa: rodulle omistautuneet kasvattajat ja erikoistuomarit loivat rodulle terveyttä, voimaa ja eloisuutta painottavat jalostustavoitteet. Josef Berta, huomattava tuomari ja rodun kasvattaja, kuvasi vuonna 1928 päämääräksi atleettisen pienen koiran, jolla on vankka ja terve runko, suorat jalat, oikeat takakulmaukset ja suora selkä - koiran, joka on ketterä, nokkela ja täynnä elämää. Aikaisemmin - vuodesta 1880 noin vuoteen 1900 - kääpiöpinserin kasvatus oli ollut pääasiassa aristokraattisten hienostorouvien harteilla, ja vaikkakin he kasvattivat lemmikkejään hartaudella, ei heillä ollut mitään jalostusohjelmia tai tavoitteita.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen kääpiöpinserikasvatus taantui alkaakseen jälleen kukoistaa 1950-luvun puolivälissä. 1956 rotumääritelmä uusittiin, ja 1984 sitä edelleen tarkistettiin. Tänä päivänäkään ei silti ole edetty kauas Josef Bertan jo 1920-luvulla hahmottelemasta ihanteesta: kääpiöpinserin tulee olla pieni mutta ei kääpiömäinen, vahva mutta ei liioitellun massiivinen, tyylikäs mutta ei liian hienostunut - siis pieni koira vailla vähäisintäkään degeneroitumisen merkkiä.

Tänään rotumme on tunnettu eri puolilla maailmaa ja kaikilla mantereilla. Suomeen rotu saapui jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja kanta vakiintui vähitellen. Viime vuonna rotuamme rekisteröitiin 166 yksilöä.