Toimitus

Snautseri-Pinseri-lehti
c/o Johanna Komulainen
Lansantie 25 D 29
02630 Espoo
toimitus(at)snautseripinserilehti.com

Seuraava lehti 1/2019

Ilmoitusaineisto päätoimittajalle 21.12.2018

Aineisto palstanpitäjille 21.12.2018

Aineisto päätoimittajalle 28.12.2018

Lehti ilmestyy vkolla 7.

Tietosuojaseloste

Lehden tietosuojaseloste

Fundora's, Berit Nyman

Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/2005


© Berit Nyman

berit1.jpgKuvassa Berit ja Kiran F-pennut


Kertoisitko hieman itsestäsi

Olen päälle viisikymppinen ja savolainen viimeiset kolme vuotta. Asun kauniissa Kuopiossa. Tosin tunnen olevani kotonani myös pääkaupunkiseudulla, missä ennen Savoon muuttoa asuin yli 30 vuotta. Kuopiossa viihdyn erinomaisesti, etenkin nyt kun tyttäreni Jenni ja hänen pieni Kevin-poikansa muuttivat naapuritaloon. Kevin on mainio pikkumies ja hänessä näkyy jo koirankasvattajan piirteitä. Nimittäin sen verran topakasti 3-vuotias koiria komentaa, että koirat ensin katsovat hieman ihmeissään, mutta tottelevat kuitenkin. Koiria minulla on tällä hetkellä Fundora's Carmen, tutummin Kira, sekä Idaco's Isabella eli Bella, jonka Niina Suhonen on minulle sijoittanut. Jo liki kymmenen vuotta elämäni tai oikeammin vapaa-aikani on pyörinyt melko tarkasti näissä koira-asioissa. Kasvattamisen ohella elämää on rikastuttanut aktiivitoiminta rodun ja kerhon parissa. Monet hyvät ystävätkin ovat löytyneet tämän harrastuksen kautta. Jos vapaa-aikaa vielä johonkin muuhun jää, kesäisin ja syksyisin juoksen mielelläni upeissa Puijon maisemissa marjojen ja sienien perässä tai lenkkeillen koirien kanssa tai retkeillen Kevinin ja Jennin kanssa. Kuopio lähiseutuineen ja vesistöineen on niin kaunis kaupunki, johon tutustuminen etenkin kesäisin kuuluu myös vapaa-ajan ohjelmaamme.

Milloin aloitit koiraharrastuksen?

Ensimmäinen koira hankittiin vuonna 1991. Olimme sopineet vuosia aikaisemmin, että kun tyttäreni täyttää 12 vuotta ja säästää puolet pennun hinnasta, koira hankitaan. Sitten olikin aika vain löytää oikea rotu. Kiersimme näyttelyitä, tutkimme koirakirjoja jne. Kriteereinä oli pieni koko, helppohoitoinen turkki ja ettei koira ole kovin räksyttävää lajia. Päädyimme mopsiin ja niinpä meille tuli Capu-poika, jonka kanssa alkoi myös näyttelyharrastus.

Miten ja milloin lähdit kenneltoimintaan mukaan?

Vuonna 1994 hankin pinserinartun of Leijliden Pandoran ihan siinä mielessä, että tarkoituksena oli aloittaa kasvatus. Kasvattajakurssin kävin syksyllä 1995 ja vuonna 1996 anoinkin kennelnimeä. Samana vuonna käynnistyi oma kenneltoiminta, samoin aktiiviaika rotujärjestössä, johon Sari Moilanen sai minut houkuteltua mukaan hoitamaan jäsenrekisteriä. Sitten oli vuorossa sihteerin tehtävät rotujärjestön hallituksessa ja siitä alkaen aktiivitoiminnasta tuli melkeinpä elämäntapa. Tehtäviä on sen jälkeen riittänyt milloin rotujärjestössä, rotukerhossa tai jalostustoimikunnassa ja nyt viimeisimpänä viime vuonna perustetussa Savon ala-osastossa.

Miten päädyit valitsemaan roduksesi juuri pinserin?

Mopsista ei oikein ollut lenkkikaveriksi, sillä kulkeminen sen kanssa oli hidasta. Capu kun oli niin tarkka kaveri, että jokainen heinänkorsikin piti merkata. Olimme suunnitelleet hankkia Capulle kaverin ja päätimme lopulta hankkia jonkun reippaamman liikkujan. Vaihtoehtoja oli useampia ja kävimme tutustumassa näihin valitsemiimme rotuihin. Pinseri vei voiton sopivan koon, helppohoitoisen turkin, tyylikkään olemuksensa, ystävällisyytensä ja temperamenttinsa vuoksi. Ensimmäinen pinserimme black&tan uros Fatman tuli perheeseemme syksyllä 1992 Sari Moilaselta. Fatman sai kutsumanimekseen Rokin. Se oli erittäin älykäs koira, jota oli vaikea huijata millään lailla. Se ymmärsi puhetta hyvin ja oppi tulkitsemaan ihmisten toiminnasta, mitä oli tulossa. Peruskoulutettuna sen kanssa oli myös helppo liikkua ja matkustaa. Esimerkiksi asuessamme Kannelmäessä sitä saattoi pitää vapaana, sillä se totteli käskyjä hyvin. Pyöräillessä remmin saattoi pitää löysänä ohjaustangossa, sillä Roki juoksi tarkasti pyörän vierellä häiriötekijöistä piittaamatta ja pysähtyi heti kun käskyn antoi. Roki sai paljon ihmisystäviä, myös niistä jotka eivät koirista yleensä pitäneet. Usein taitaa käydä niin, että jos on yhden pinserin ottanut ja siihen ihastunut, ei rodun vaihto enää tule kysymykseen.

Kuinka kauan olet kasvattanut pinsereitä? Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksenne?

Ensimmäinen pinseripentue, A-pojat, syntyi maaliskuussa 1996. Pentueita on nyt syntynyt yhteensä kuusi. Viimeisin F-pentue syntyi 7.1.2005. Yhtenä saavutuksena voisi pitää sitä, että pennut ovat useimmiten löytäneet ne oikeat kodit, joissa niitä on rajoilla ja rakkaudella kasvatettu.

Mitä taasen tulee näyttelyihin, en voi juuri meriiteillä kehuskella, sillä minulla ei ole ollut mahdollisuuksia niihin panostaa. Sen verran olen kuitenkin käynyt, että omat koirat ovat valioita. Messukeskuksen voittajanäyttely ja pääerikoisnäyttely ovat niitä, joihin toivon aina voivani osallistua. Kyllähän kasvattajana olisi tärkeää seistä kehän reunalla, ja nähdä koiria luonnossa. Olisi tärkeää seurata tyypin kehitystä ja muutoinkin koiria nähdessään ihan luonnossa, voisi muodostaa todemman kuvan, kuin vain jalostustarkastusyhteenvetoja lukemalla.

Kasvattien omistajia en ole mitenkään erikoisesti aktivoinut näyttelyihin. Tietenkin minua on ilahduttanut, jos koirien omistajat ovat omasta halustaan halunneet niihin osallistua. Ja lähes kaikki ovat pärjänneet vähintään kohtuullisen hyvin. Paras saavutus kuitenkin oli se, kun Minna Oinaalan omistama Fundora's Balder oli juniori maailmanvoittaja Suomessa pidetyssä näyttelyssä 1998.

Mihin pinserin ominaisuuksiin keskityt jalostuksessa?

Tyyppi, luonne ja terveys ovat kaikki tärkeitä. Tällä hetkellä itse kiinnitän ehkä ensimmäisenä huomiota koirien, myös taustakoirien terveyteen. Ja sitä rotumääritelmän mukaista oikeaa tyyppiä toivon voivani omalta osaltani tuottaa. Tyypissä puutteelliset etukulmaukset ja lyhyet päät ovat usein omien koirieni puutteita, ja niihin kiinnitän huomiota urosta valitessani. Tavoite olisi, ettei molemmilla koirilla olisi samaa virhettä. Tosin aina en ole tähän päässyt toivomallani tavalla. Luonne on tietenkin myös tärkeä, usein tärkein asia koiranomistajalle. Koiran huonoa käytöstä ei kuitenkaan aina voida laittaa huonon luonteen syyksi, sillä siihen voi joskus olla syynä ympäristöasiat. Tiedän pinsereitä, joiden "huono käytös" on korjaantunut kotia vaihtamalla. Ja joskus voi tavata koiria, jotka eivät ole kovin sosiaalisia tai helppoja, vaikka luonnetestitulokset olisivat erinomaiset. Luonneasia kuitenkin on niin tärkeä, että siihen pitää kiinnittää huomiota. Ja parhaiten tietoa saamme järjestämällä luonnetestejä, joihin mahdollisimman monien pinserien toivoisi osallistuvan. Myös minun tavoitteeni ilman muuta on, että kennelistäni lähtevät koirat ovat hyväluonteisia ja sosiaalisia.

Millainen on oma ihannepinserisi?

Ihannepinserini on tyylikäs, ryhdikäs ja reipas menijä, jolla on oikea pinseri-ilme ja hyvä ylälinja ja ilman muuta ne oikeat, hyvät kulmaukset. Luonteeltaan se on avoin, ystävällinen ja temperamentikas.

Mitkä ovat kasvatustyösi kantakoirat?

Kantanarttuni oli Of Leijliden Pandora eli tuttavallisemmin Dora. Tämä koira oli suuri persoona, jonkalaista en usko toista tulevan. Se oli helppo jalostuskoirana, mutta uskomattoman toimintakykyinen ja kekseliäs kaikessa mitä teki, niin hauskoissa kuin vähemmänkin hauskoissa asioissa. Tyttärensä Fundora's Carmen on seurannut emäänsä jalostuskoirana. Niina Suhosen minulle sijoittama Idaco's Isabella on nyt puolitoistavuotias narttu, jolla jossakin vaiheessa on tarkoitus jatkaa kasvatustyötä.

Kasvattajan työ on hyvin vastuullista ja vaativaa. Mitkä ovat suurimmat haasteet? Entä suurimmat ilon ja surun aiheet?

Kasvattaja on henkilö, johon pennunostaja luottaa, jonka puheita hän uskoo ja johon hän ottaa yhteyttä, jos ongelmia ilmenee, eli vastuu on monella tapaa todella suuri. Pennunostajien tukena on voitava olla aina tarvittaessa. Lisäksi kasvattajan tulee tuntea vastuunsa myös jalostustyössään. Pitäisi pystyä avoimesti ja rohkeasti tarkastelemaan kriittisesti omiakin koiriaan ja pyrkiä kaikin puolin käyttämään hyväksi sitä tietoa, mitä rodusta ja mahdollisista ongelmista on saatavilla. Jokainen kasvattaja kantaa vastuun pinserin tulevaisuudesta, sen terveydestä, luonteesta ja oikeasta rotumääritelmän mukaisesta tyypistä. Tässä kaikessa on haastetta kerrakseen ja tässä ne minunkin suurimmat haasteet ovat.

Ilonaiheista tärkeimpiä on se, kun pennulla on hyvä koti, se kasvaa ja on terve reipas pinseri. Iloinen asia on sekin, että monista omistajaperheistä on tullut hyviä ystäviä ja että he ovat olleet myöhemminkin tyytyväisiä hankkimaansa koiraan.

Kasvatustyö ei aina ole helppoa kenellekään. Omalla kohdallani ikävintä ovat olleet muutamat pennuttamiseen tai tiineeksi saamiseen liittyneet sekä sijoittamiseen liittyneet ongelmat. Ikävin tapaus oli sijoittamani Kiran tyttö Fundora's Eleonora, joka katosi sijoitusperheeltään Kokemäellä.

Mistä kennelnimesi tulee?

Kennelnimi tulee ensimmäisestä kasvatusta varten hankitusta nartusta Of Leijliden Pandorasta. Dora kun mielestämme oli hyvin hauska ja huumorintajuinen tyyppi, joten siitä syntyi kennelnimi Fundora's.

Haluatko vielä lopuksi sanoa jotakin?

Haluan välittää kiitokset hyvästä yhteistyöstä kaikille ystäville ja yhteistyökumppaneille yli roturajojen. Erityiskiitokset Doris Leijonqvistille ja Kerttu Vestinille kasvatustyöhön liittyvistä hyvistä neuvoista ja opastuksesta ja monenlaisesta tuesta näiden vuosien varrella. Ja erityiskiitokset Niina Suhoselle ja Liisa Lehtoselle kaikesta tuesta ja antoisasta yhteistyöstä. Ihanaluonteisesta Bellasta kiitokset Niinalle ja kasvattaja Lotta Imanille. Ja ilman hyviä neuvoja tai opastusta ei koiriin liittyvä järjestötoiminta olisi tuntunut niin mielenkiintoiselta, kuin mitä se on, tästä kaikesta kiitos Kaisu Pajarille.

Hyvä, rakentava yhteistyö on se voima, millä asioita hoidetaan pinserin parhaaksi. Onnistuaksemme tarvitsemme positiivista asennetta. Aloitetaan itsestä, hymyillään kun tavataan!

Kennel Fundora's
Berit Nyman
Rypysuontie 49 C 41, 70280 Kuopio
p. 044 286 1424
Kotisivu